Blogini päivityshiljaisuus kertoo jostain: kevään kiirettä rekrytoinnissa, seminaareissa, koulutuksissa ja ihan paperitöissä. Tulevina viikkoina tulen kirjoittamaan teille opetusalan turvallisuudesta, oppilashuoltolainsäädännöstä, Pelastakaa koulutus -tapahtumasta ja tittididii: OPSin kommentoinnista. Kyllä. Sekin on ovella! Jo ensi viikolla.

Sitä ennen kuitenkin. Opetusalan turvallisuuspalkinto jaettiin Opetusalan turvallisuusfoorumissa maanantaina. Palkinnon voitti Pirkanmaan perusopetuksen koulujen turvallisuuskansio. Sain olla ylpeä opetusalan johdon edustaja palkinnon vastaanottajissa, mukanani palkintoa haki itse kansiota tehneen työryhmän jäseniä. Palopelastusliiton sivuilla palkinnosta kirjoitetaan nyt näin:

"Pirkanmaan perusopetuksen koulujen turvallisuuskansio -projekti on valittu vuoden 2014 Opetusalan turvallisuuspalkinnon saajaksi. Palkinto myönnettiin tunnustuksena laaja-alaisesta seudullisesta yhteistyöstä oppilaitosturvallisuuden parantamiseksi. Projektin aikana on syntynyt toimiva kouluturvallisuusverkostokuntien ja eri toimijoiden välille. Projektin on synnyttänyt selkeitä, hyödynnettäviä malleja jotka edesauttavat kouluja pitämään turvallisuusajattelu ja riskisenhallintaa mukana päivittäisessä työssä. Opetusalan turvallisuuspalkinto luovutettiin tänään Opetusalan turvallisuusfoorumissa Helsingissä.

Pirkanmaan turvallisuuskansio on väline koulun turvallisuustyön jäsentämiseen ja kehittämiseen. Se on koulun perustietopankki erilaisista turvallisuuteen liittyvistä asioista. Kansion avulla voidaan havainnollistaa turvallisuusnäkökulmia henkilökunnan perehdytyksessä ja oppilaiden opetuksessa sekä edesauttaa tietojen vaivatonta ja nopeaa löytymistä myös mahdollisissa kriisitilanteissa. Pirkanmaan alueen koulujen ”Koulun turvallisuuskansio” on laadittu auttamaan henkilöstöä turvallisuuteen varautumisessa ja ohjeistamaan onnettomuustilanteissa toimimista, kooten kaiken oleellisen tiedon yksiin kansiin.

Tapahtumassa palkittiin myös Opetusalan turvallisuuden tunnustuspalkinnoilla Opettaja Tommi Kuusisto Orivedeltä ja Honganpalon alakoulu Raahesta. Tommi Kuusiston toiminta 30.3.2012 Oriveden yhteiskoululla tapahtuneen kouluammunta tapauksen aikana oli erimerkillistä ja pelasti mitä ilmeisimmin usean oppilaan hengen. Honganpalon alakoululla on jo vuosia tehnyt hyvää työtä edistämällä monipuolisesti turvallisuusasioita, joista esimerkkinä turvallisuuskasvatussuunnitelma ja vuosittain teemaviikko ja teemapäivät."

palkinto-normal.jpg

Minusta tämäkin palkinto on jälleen uskomattoman hieno osoitus yhteistyöstä Pirkanmaalla. Sitä samaa työtä tehdään opetussuunnitelmauudistuksessa. Nämä yhdessä tehtävät jutut kuvaavat mielestäni erityisesti Pirkanmaata. Pääkaupunkiseudulle en koskaan opettajana tai rehtorina kokenut vastaavaa. Tässä olisi opittavaa monellekin seudulle. Pirkanmaalla tämä osataan.

Seuraavana meillä Pirkanmaalla on edessä valtava työ: Tämä upea turvallisuuskansio pitää jalkauttaa: Pitää täydentää koulukohtaisia osioita, täytyy täydennyskouluttaa ja täytyy perehdyttää. Mutta sitten tämäkin asia on hyvällä alulla. Täydennyskoulutus- ja perehdytystarve kuitenkaan ei koskaan lopu, sitä tulee järjestää jatkuvasti. Mutta näiden turvallisuusnäkökohtien koulukohtainen työ on hyvää harjoitusta myös opetussuunnitelman koulukohtaiselle työstämiselle. 

Opetusalan turvallisuusfoorumissa heräsi monta ajatusta tulevaisuuden koulusta. Niistä kerron Teille ihan pian.