Vähän puskista OAJ järjesti viime viikolla Pelastakaa koulutus -tapahtuman. Tapahtuman markkinointi ei ehkä ollut osunut oikein nappiinsa, mutta silti paikalle kokoontui mittava joukko koulutuksen tilasta kiinnostunutta väkeä. Itse porhalsin paikalle vasta lounastauolle Opetusalan turvallisuusfoorumin laivan jäätyä keikkumaan Itämeren aalloille hieman aiottua pidempään. Näin ollen pääministerin puhe sekä muu aamupäivän keskustelu jäi kuulematta, mutta jotakin takkiin tästä keikasta kuitenkin jäi.

Meiltä paikalla oli itseni ja sivistysjohtajan lisäksi myös OPS-agenttini,tällä kertaa 10 opettajan komealla kokoonpanolla.

Mustiin laseihin sonnustanutuneet agentit olivat inspiraatiota hakemassa Isolta Kirkolta ja junamatkalla kotiin saimmekin jälleen keskustelua päivän annin vaikutuksen tulevaan OPS-työhömme.

Lounaan jälkeen Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru puhui koulutuksen tulevaisuudesta kiteyttäen puheensa kolmeen pääkohtaan: suomalainen opettajuus, koulutuksellinen tasa-arvo ja teknologian hyödyntäminen.

Suomalaisen koulutusosaamisen ydintä ovat osaavat opettajat, "kansankynttilät", jotka valollaan luovat luottamuksen suomalaiseen kouluun yleisön silmissä. Avainkysymys ministerin mukaan on opettajankoulutuksen houkuttelevuuden ylläpitäminen, Pisa-ihme on opettajien ansiota. Opettajat ovat menestyksemme syy, opettajistossa täytyy olla lahjakkaita ihmisiä, ikäryhmänsä parhaimmistoa.

On hienoa, että opettajankoulutus edelleen kiinnostaa nuoria ylioppilaita. Huomioitavaa nyt olisi, että työn haasteet ovat toiset kuin ne olivat aikaisempina vuosikymmeninä. Kun koulu on muuttunut niin merkittävästi, olisi varmasti olennaista, että didaktikot, proffat ja muut opettajankouluttajat todella ottaisivat pohjakosketusta todellisen koulutyön kanssa. Usean heistä peruskoulu - jos ovat käyneet peruskoulua - on käyty 60-80 -luvulla. Useat nuoret opettajat puhuvat minulle jatkuvasti, ettei opettajankoulutus anna heille eväitä todellisuuden kohtaamiseen. Onneksi opettajankoulutuslaitoksissa on myös uudella tavalla ajattelevia kouluttajia, jotka haluavat uudistaa opettajankoulutusta. Se on tarpeen ja tervehdin ilolla esimerkiksi kuulemani professori Eila Lindforsin työstä Raumalla. Opettajankoulutuksen opetussuunnitelmaa tulee tarkastella kriittisesti!

Toisena menestyksen tekijänä ministeri nosti koulutuksellisen tasa-arvon. Huolta aiheutti oppimisen ilon puuttuminen ja hän toivoi erilaisille oppimistyyleille herkempää koulutusta. Näin jokainen voisi saada mahdollisuutensa oman osaamisensa näyttämiseen koulupolkunsa varrella. Hei Krista, sitähän me tehdään tässä OPS-uudistuksessa! Tervetuloa keskustelemaan, nyt vaikka näiden agenttien kanssa!

Toisaalta tähän koulutukselliseen tasa-arvoon liittyen ministeri puhui koulujen sosioekonomisesta eriytymisestä. Ministerin mukaan huono-osaisuus kasautuu, mutta me emme saa päästää sitä kouluihin. Aikaisemmassa työssäni itä-helsinkiläisen koulun rehtorina tämän ja siitä johtuvan koulushoppailun sai todella kokea. Teimme hartiavoimin töitä, jotta saimme nostettua omaa kouluamme kouluksi, jossa kannattaa jatkaa vielä alkuopetuksen jälkeenkin. Uskon, että sillekin koululle tämä on mahdollista, kunhan fyysiset puitteet saadaan kuntoon. Henkinen ilmapiiri opetushenkilöstön kanssa oli jo aivan verraton.

Kolmantena Kiuru puhui teknologian hyödyntämistä, koulusta osana digitaalista palveluympäristöä. Kiurun ylistämän koko Suomen pilvipalvelun idea on kyllä hieno, mutta ihmettelen todella, mistä saadaan riittävän hyvää materiaalia palveluun. Ja kuka sen maksaa? Opettajat lienevät ainoa ammattikunta, joiden oletetaan tuottavan materiaalia toisten käyttöön ilman, että siitä maksetaan tekijänoikeuksina mitään. Ja jos vaikka maksettaisiinkin, kuka tarkistaa tai arvioi, onko materiaali hyvää tai edes opetussuunnitelman mukaista? Ja miten taataan se, että asuinpaikasta riippumatta jokaisella lapsella on mahdollisuus käyttää näitä palveluita? Tai, opettajan pedagogisen vapauden huomioon ottaen, jos opettaja päättää olla käyttämättä näitä palveluita, asettaako se oppilaita keskenään erilaiseen asemaan?

Ilon aiheenaan ministeri totesi, että vaikeuksista huolimatta Suomeassa on aina uskottu tulevaisuutta rakentavaan koulutukseen. Nyt tulevaisuus näyttää vain niin --- hmm... epämääräiseltä? kaukaiselta tai jo oven takana koputtavalta? hankalasti hahmotettavalta? --- että haastetta kyllä tuottaa järjestää koulutusta, joka rakentaa tulevaisuutta. Toivottavasti huomenna julkistettavat OPSin perusteiden luonnokset antavat meille riittävästi normia, jotta voimme luottaa siihen, että asuinpaikasta  ja taustasta huolimatta lapsemme voivat saada tasa-arvoisempaa koulutusta.

Kaiken kaikkiaan OAJ oli luonut oikein tasapainoisen koulutuksen: mukavasti vuorovaikutusta, mukavasti tietoa, kivat puitteet ja hyvät tarjoilut. Kotimatkalla mietimme agenttien kanssa, mitä tästä tilaisuudesta jäi käteen: Pohdimme, että nyt tässä tilaisuudessa esille nostetut kysymykset olivat pitkälti niitä, mitä me olimme nostaneet ylöjärveläisten opettajien keskusteluun jo tammikuussa. Itse asiassa, juuri niitä. Meidän OPS-junamme puksuttaa siis aallon harjalla. Nyt meitä keskusteluttikin se, osaammeko me itse tulkita yhteiskunnan hiljaisia signaaleja huomataksemme, mistä meidän tulee keskustella seuraavaksi? Varmasti osaamme! Agentit kentälle vain nuuskimaan!