Luin sosiaalisessa mediassa yhden päivityksen, joka oli jotakuinkin "oho, on toukokuu, pitääkin alkaa himmailemaan töissä". Minä taidan olla kertonutkin, että minua ärsyttää aina aika roimasti, kun hiihtoloman aikaan alkavat ensimmäiset opettajat päivittämään maanantai-päivien määrää kesälomaan. Kaikkien muiden ammattien näkökulmasta se tuntuu kummalliselta. Ainakin itse pörrään loman edellä vielä tavallista enemmän.

Yksi reksini sanoi viime viikolla, että tiedän, että inhoat päivien laskijoita, mutta nyt kesäloma tulee oikeaan aikaan. Noh. Parinkymmenen koulu-uhkauksen jälkeen ymmärrän häntä täysin ja odotan sitä itsekin. Mutta tuo himmailu? Oikeesti? Eikö toukokuun aurinkoiset päivät tarjoaisi parhaan mahdollisen alustan (ehkä elokuun lisäksi) ulkona oppimiseen, yhdessä tekemiseen, ryhmäytymiseen, ilmiöpohjaiseen oppimiseen, ihan mihin vain?

Toukokuussa minä rakastin pitää tuntini ulkona: rumpurinkiä pihalla, polttopalloa ja tervapataa. Muita perinneleikkejä. Välkät saattoivat vähän venyä. Kirjan lukemista aurinkoisella seinustalla, metsäretkiä luontoon. Ihan mitä vain. Oppilaat suunnittelivat omia juttuja ulkoilmaan, kuvistunnilla tehtiin pihaliiduilla ja luonnon kepeillä, kivillä ja kävyillä upeita jättitaideteoksia. Harmi, ettei silloin ollut kännykkäkamera-aika vielä.

Mitä tekisin nyt? Varmaan rakentaisin koko päivän matikkapajoja yhdessä tekemällä, jolla kerrattaisiin koko vuoden opittu matsku. Lotrattaisiin tilavuuksia vedellä tai tehtäisiin pinta-alalaskelmia oikeista rakennuksista. Siitähän voisi tehdä vielä arvioitavan kokonaisuudenkin.

Aloiteltaisiin kasvikansiota, jollain ihan uudella tavalla. Ehkä kasvi kuvattaisiin keväällä nuppujen orastaessa ja syksyllä palattaisiin kuvaamaan sama kasvi kesän jälkeen.

Kerrankin mahtuisi kunnolla tekemään bodypercussiojuttuja (hei, se 7.luokan Musiikin mestarien Jengit on ihan loistava! Vaikka joku pieni osa siitä!) tai askellusjuttuja vaikka harjanvarsien kanssa.

Kyllä minä tiedän, että toukokuuhun liittyy paljon hommaa: arviointia, siivousta, järjestelyä, kokeiden tarkistusta, juhlien järkkäilyä ja harjoittelua. Kevätretkiä ja poikkeuspäiviä. Tilauksia ja tulevan suunnittelua. Monenlaista. Viime päivinä oma Wilmani on täyttynyt pikavauhtia, kun opettajat ovat pahoitelleet 2. ja 6.luokkalaisten pedagogisten selvitysten viivytyksiä. Minä olen ollut ihan ihmeissäni, mutta sitten selvisi, että reksit olivat vaatineet niitä minulle huhtikuun loppuun mennessä. Minä itse olin sanonut vain rehtoreille, että huomatkaa, että jos ne tulevat liian myöhään, joudun vaivaamaan opettajia kesällä korjausten ja täydennysten kanssa. Dead linet vain olivat jonkun muun tekemiä. Tosin taisivat mennä minun piikkiini.

Mikäs siis oli pointtini? Että jaksakaa vielä. Toukokuun päivät ovat vuoden iloisimpia päiviä. Aurinko lisääntyy, ulkona on mukava olla, enää ei tarvita toppahaalaria (paitsi Kajaanissa ehkä. Lunta vappuna, brrr!). Ottakaa arvioinnit vähän kerrallaan, ja muistakaa ensi vuonna tehdä opintojen aikainen arviointi systemaattisesti, jotta lukuvuosiarvion lähestyessä matskut ovat saatavilla. Tsemppiä retkille, olkaa turvassa. Minun oppilaani voisivat kertoa monen monta tarinaa siitä, miten retkillä mokaillaan. Mutta kun perusperiaatteet ovat kunnossa, mokille riittää tilaa.  Mukavia, aktiivisia päiviä toivotellen, Leena