Viime viikolla huomasin yhdessä ryhmästä käydystä keskustelusta, että BYOD aiheuttaa opetushenkilöstössä hämmennystä. No aloitetaan siitä, mitä koko BYOD on! (Minä lienenkin sopiva ihminen sen kertomaan, sillä meidän oikeasti TVT-asioista ymmärtävät sanovat monesti jotenkin niin, että selitetäänpäs niin, että Leenakin ymmärtää...)

BYOD tulee sanoista Bring Your Own Device eli tuo oma laite. Helposti sen ajatellaan olevan oma läppäri, tabletti tai älypuhelin, mutta omaksi laitteeksi voisi hyvin käydä vaikka digikamera tai karvalakkipuhelin, kysymyshän on siitä, mihin sitä käytetään. Mutta tämän sanan taakse kätkeytyykään?

BYODin olennaisin ajatus on paitsi mahdollistaa omilla laitteilla työskentely silloinkin, kun niitä ei koulun puolesta kaikille riitä (kaikilla tunneilla), sekä kannustaa oppilaita ottamaan omia laitteitaan oppimiskäyttöön vapaa-ajalla. Sosiaalisessa mediassa on kovasti käyty keskustelua siitä, voidaanko oppilaita vaatia tuomaan omia laitteitaan kouluun. Tavallisin vertailu käydään suksiin: Pyydetäänhän oppilaita tuomaan omat suksensakin hiihtotunneille. Koululla on lainasuksiakin, mutta useimmat hankkivat hiihtopaketin yksittäisikin liikuntatunteja varten. Onko oman laitteen tuominen sitten niin kovin eri juttu, nykymaailmassa?

Me aikuiset luulemme, että BYODin suurin ongelma on tasa-arvo. Ja tasa-arvo lähinnä sen suhteen, onko oppilaan kotona varaa kustantaa kone koulukäyttöön. Tai onko varaa kustantaa viimeisintä huutoa oleva laite. Siinä kohtaa ollaankin heikoilla jäillä: Kenenkään ei pidä vaatia ketään ostamaan laitetta koulukäyttöön peruskoulussa, sillä perusopetuksen tulee Suomessa olla maksutonta, mutta oppilaita voi kannustaa ottamaan laiteensa mukaan kouluun. Siis mikä tahansa laite käy.

Tässä kohdassa kannattaa huomata, ettei BYOD vaadi, että jokaisen pitäisi tehdä yksin työtä omalla laitteellaan, ehei. Parityö, ryhmätyö, miten vain. Ja oppilaiden omia laitteita voidaan täydentää koulun laitteilla. Maailma on vaihtoehtoja täynnä. Oppilaille ei ole ongelma myöskään siinä, millainen liittymä kelläkin on. Usein opetusverkkoon voi tietyillä tunnuksilla liittyä tai verkkonsa voi jakaa. Ja eräs opettaja kertoi, että ei tästäkään tule oppilaille ongelmaa. Kuutosluokkalaiset olivat ihan rennosti ystäväni luokassa käyneet keskustelua siitä, kenen datapaketti kävi hitaalla, ja kuka oli jo kuukausittaisen summansa surffaillut tyhjäksi.

Uskallan väittää, että BYOD-laitteiden käyttö opetuksessa on oikeastaan enemmän vapaa-ajalla syntyvien varallisuudesta johtuvien erojen tasoittamista kuin niiden lisäämistä. Oppilas voi BYOD-tunneilla päästä kokeilemaan hienompaa laitetta tai voi löytää karvalakkimallistaan uusia ominaisuuksia. Ja joka tapauksessa näillä lapsilla on vapaa-ajallaan eri laitteet, kuilu kasvaa helposti ja nopeasti tässä maailmassa.

Opettajia pelottaa usein se, osaavatko he auttaa oppilaita, kun laitteita on monenmoisia, mutta tuo pelko osoittautuu usein turhaksi: oppilaat osaavat itse, auttavat toisia mielellään ja itse asiassa näistä ongelmista saattaakin luokkatilanteessa tulla mukavia yhteisiä pulmia ratkottavaksi.

Meillä Ylöjärven BYOD-toiminnan leviäminen on järjestetty hankkeella, johon meillä on rahoitus vuoden 2016 loppuun saakka. Vuoden ajan jokainen ylöjärveläinen 5. luokkalainen on saanut osallistua hankkeeseen ja palaute oppilailta, opettajilta ja vanhemmilta on ollut erinomaista. BYOD-opettaja jalkautuu lukuvuoden aikana jokaiseen luokkaan noin viideksi päiväksi ja tuo mukanaan sisällön oppitunneille. Luokan oma opettaja pääsee rinnallaoppijaksi ja samanaikaisopettajaksi, kun toinen tuo sisällön ja osaamisen laitteiden käyttöön. Vaikka tilanne ensin jännitti, osoittautui tämä oivaksi täydennyskoulutuksen malliksi, sillä opettaja pääsee harjoittelemaan omien laitteiden käyttöä omien oppilaidensa kanssa, heidän laitteillaan ja heidän omassa toimintaympäristössään. Salkkumieheksi tituleerattu BYOD-opettaja tuo mukanaan myös 16 iPadin salkun, joita käytetään myös noiden päivien projekteissa.

Teimme hankkeelle säännöt, mutta meitä melkein harmitti, ettei etukäteen pelätty laitteiden hajoaminen toteutunutkaan. Emme siis koskaan joutunut tilanteeseen, jossa olisi nähty, miten kotivakuutus tilanteeseen suhtautuu. Siis mitä, 500 oppilasta (joista ehkä yhden käden sormilla laskettava oppilasjoukko oli ilman laitetta) osallistui viitenä päivänä BYOD-toimintaan? Eikä rikkonut yhtään laitetta? Panikoimmeko tässäkin asiassa turhaan etukäteen?

Esitän siis väitteen, että omien laitteiden tuominen oppimistilanteeseen ei eriarvoista oppilaita. Oppilaita eriarvoistaa ehkä eniten se, että Suomessa opettaja on niin autonominen. Jos opettaja päättää, ettei hän ota opetukseensa tieto- ja viestintätekniikkaa, hän ei sitä tee, vaikka OPS sanoisi mitä. Tai tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön junaan ei hypätä lainkaan, koska koululla ei ole siihen laitteita. Nämä syyt saattavat oppilaat eri puolilla Suomea tai vaikka samassa koulussakin eriarvoiseen asemaan. Kysymys ei nyt siis ole siitä, onko koulussa laitteita, joka tietysti eriarvoistaa, vaan siitä opettajan tekemästä pedagogisesta ratkaisusta omassa opetuksessaan.

Laitteiden käyttö ei ole nykyisessä peruskoulussa itsetarkoitus, mutta se on merkityksellinen asia. Emme voi sivuuttaa sitä, mihin suuntaan maailma menee, ja kysymys ei ole pelkästään välinetaidosta, vaan myös oikeasti oppimisen kohteena olevasta laaja-alaisen osaamisen alueesta. Netti on pullollaan ohjeita, millaisilla kokeiluilla pääsee alkuun.

Vuoden kokemuksella BYOD-opettajamme totesi, että merkittävin oman laitteen ominaisuus oppimisessa on laitteessa oleva kamera. Sen käyttö sopinee mihin tahansa oppiaineeseen. Sitä osaa käyttää jokainen. Jos aihe tuntuu hankalalta, mieti vaikka sitä, voisiko jollakin tunnillasi käyttää kameraa tai videota. Mutta varo! Saatat innostua!