Meillä(kin) on tulessa yhtä aikaa sen sata hanketta. Tärkeää on hallinnoida hankkeet taitavasti, niin että ne edistyvät, mutta myös se, että hankkeista kerrotaan ulospäin tehokkaasti. Sain tänään Opetushallituksesta sähköpostin, jossa kerrottiin, että Ylöjärven oppimisympäristöjen kehittämishankkeen blogi on ollut verrattomasti valtakunnallisesti hankkeen luetuin blogi. Siitä suuri kiitos kuuluu Pekka Männistölle, joka blogia ja hanketta vetää.

Hankkeen ideana on ottaa kahden koulun oppilaskunnat mukaan suunnittelemaan perusopetuksen käyttöön remontoitavan vanhan lukion tiloja, joista tulee yhteiskäyttötiloja kahdelle eri koululle. Mitä kaikkea hankkeessa tapahtuu, voitte lukea täältä:

http://oppimaisema.fi/index.php?59&blog_id=325