Olen yli kolmen vuoden ajan osallistunut keskusteluihin OAJ:sta somen suurissa opettajaryhmissä, joissa on tullut selväksi, että opettajat ovat tyytymättömiä liittonsa toimintaan. Taustalla on mm. kehnoja neuvottelutuloksia, viestinnällisiä epäonnistumisia sekä johtamista viime vuosisadan menetelmillä. Ymmärrystäni asiasta syvensi, kun toimin Helsingin opettajien ammattiyhdistyksen eli HOAY:n hallituksessa kauden 2020–2021. Paikallistaso toimii meillä hyvin, mutta pysyäkseen relevanttina kattojärjestö OAJ:n on kyettävä vastaamaan haasteisiin selvästi paremmin kuin tähän mennessä. 

 

Opettajat ansaitsevat vahvan ja nykyaikaisen ammattiyhdistyksen, ja tässä puheenjohtajan tehtävä on ratkaiseva. Viimeaikaisten näyttöjen perusteella OAJ tuskin pystyy uudistumaan sisältä päin, joten on tärkeä löytää laadukasta osaamista järjestön ulkopuolelta. 

On upea uutinen, että Leena Pöntynen on päättänyt lähteä ehdolle puheenjohtajaksi. Hän on selvästi paras tuntemani henkilö johtamaan liittoa. Hän on verkostoitunut nykyaikainen johtaja, joka ymmärtää laaja-alaisesti opetusalaa ja tulevaisuuden tarpeita. 

Leena on rakentava ja taitava keskustelija, joka osaa kuulla opettajia ja ottaa erilaiset näkökannat  huomioon. Somessa Leena on puolustanut opettajien etua usein paremmin kuin OAJ:n omat toimijat, nykyinen johto mukaan lukien. 

Monipuolinen kokemus ja kyvykkyys sekä nuorekas ote yhdistyvät Leenassa erinomaisesti, joten hän saa täyden tukeni. Kannustan uusia valtuutettuja tutustumaan Leenan osaamiseen ja äänestämään tämän vahvan opetusalan asiantuntijan liiton johtoon. 

 

Ilmari Vauras

Suomen ja kirjallisuuden opettaja 

Meilahden yläasteen koulu

sV_EdR5xhV9EJnprun-AEx-lF06ICEh1ltOMHC6_