Suomi tarvitsee ammattimaisia opettajia ja kasvattajia. Heidän asemansa päävalvoja on OAJ, jonka johtoon pitää valita pätevin sekä kyvykkäin ehdokas.

Leena Pöntynen on vakuuttanut minut vuosien varrella niin livenä kuin somessa ja kirjoituksillaan sekä puheillaan. Hän on keskustelijana ja esiintyjänä asiantuntija: innostava, kuunteleva ja myös kantansa loistavasti perusteleva.

Leenalla on erinomainen tie OAJ:n pääksi: hän on ollut niin luokanopettajana, rehtorina, koulutusasiantuntijana kuin viimeisimpänä Teknologiateollisuuden osaamispolitiikan johtajana.

Jokaisessa roolissaan työelämässä Leena on ollut ennen kaikkea eteenpäin vievä visionääri. Juuri sitä opetus- ja kasvatusala tarvitsee Suomen edustajana kohti 2030-lukua mentäessä.

 

Aki%202.jpg

Aki Saariaho

Lehtori ENA, FI, ET (tutor-ohjaaja, kestävyysopettaja)

Otaniemen lukio, Espoo

IT-kouluttajat ry:n hallituksen jäsen

Avoin yhteiskunta ry:n hallituksen jäsen 

Filosofiaa lapsille ry:n hallituksen jäsen

Vihreiden tietoyhteiskuntatyöryhmän jäsen