Olen tuntenut Leenan vuodesta 2014 alkaen. Muistan aina ensivaikutelman, joka syntyi, kun tapasin ylöjärveläisen opetuspäällikön. Lämmin, asiantunteva, energinen ja nauru herkässä. Sittemmin tutustuimme paremmin, kun Leena osallistui Sitran Uusi koulutus -foorumille, jota vedin tiimini kanssa. 

Foorumin tehtävänä oli rakentaa suomalaiselle koulutuskentälle visio aina vauvasta vaariin. 30 hengen poikkiyhteiskunnallinen ryhmä tapasi toisiaan puolen vuoden ajan intensiivisessä prosessissa, jonka aikana tehtiin lukuisia koulutuskentän uudistamiseen tähtääviä kokeiluja sekä rakennettiin viestejä yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi. Lopulta Foorumin visio ”Maa, jossa kaikki rakastavat oppimista” päätyi silloiseen hallitusohjelmaan. 

Leenan visionäärisyydellä oli suuri merkitys myös siihen, että Uusi koulutus -foorumi oli vaikuttava prosessi. Matkan aikana tunnistetut koulutuskentän systeemiset haasteet hankehumpasta uudistavien innovaatioiden puutteeseen, ovat nähdäkseni kulkeneet Leenan ajattelussa ja viesteissä vahvasti tähän päivään saakka. 

On ollut hienoa seurata Leenan urapolkua viimeisen seitsemän vuoden aikana. Siirtymät opetuskentältä Kuntaliittoon ja Teknologiateollisuuteen ovat rohkeita askeleita, joita yhä useammilta asiantuntijoilta vaadittaisiin tässä ajassa. Ihailen Leenan muutoskykyä. Hän ottaa haltuun uudet sisällöt asiantuntemuksella ja perehtyy juurta jaksaen tulevaisuuden kannalta keskeisiin teemoihin. Näistä mainittakooon muun muassa uudenlaiset johtajuuden mallit ja teoriat sekä teknologian kehitys laajasti. 

Näiden lisäksi Leena on pitänyt koko ajan kiinni omasta asiantuntemuksestaan opetusalalta. Hän käy jatkuvasti keskustelua kentän toimijoiden kanssa, on verkottunut laajasti poikkisektoraalisesti ja ymmärtää sekä opetustyön arkea että päätöksenteon kiemuroita. Leenan ymmärrys talouspolitiikasta koulutuspäätösten takana on rautaista. 

Vuonna 2019 Leena pyysi minua tekemään kanssaan projektin, jossa kehitettiin ratkaisuja Oulun kaupungin  liikkuvan digitilan kehittämiseen. Työ Leenan  kanssa oli inspiroivaa. Sain seurata sivusta, kuinka Leena onnistuu saamaan muut mukaan, kuinka hän lempeästi nostaa tekemisen kunnianhimotasoa ja kuinka hän osaa perustella näkemyksensä ymmärrettävästi. Leena on siis myös pätevä ja innostava fasilitaattori. 

Lopulta arvostan Leenassa kuitenkin eniten empatiakykyä. Leena muistaa aina kysyä, mitä kuuluu, soittaa tasaisin väliajoin kertoakseen, mitä uutta on oppinut ja kokenut ja mistä olisi hyvä olla tietoinen tässä maailman ajassa. Ja tiedän, etten ole suinkaan ainoa, kenelle Leena muistaa kiireiltään huolimatta soittaa. Leenasta puheenjohtaja, joka tietää, kuuntelee ja toimii aina.

hannele%20laaksolahti%2C%20kuva%20miikka

Hannele Laaksolahti

Johtava asiantuntija, Sitra