Kun kuulin Leenan päättäneen asettua ehdolle OAJ:n seuraavaksi puheenjohtajaksi, innostuin. Hienoa, että hän haluaisi suunnata monipuolisen kokemuksensa, osaamisensa ja energiansa opettajien asian hyväksi. Kun Leena ryhtyy toimeen, asioita alkaa tapahtua!

Ensimmäinen muistikuvani Leenasta on Opsia etsimässä -blogin kautta jo kauan ennen kuin tapasimme. Luin blogia säännöllisesti viimeisen perusopetuksen OPS-prosessin ollessa käynnissä ja opin sitä kautta paljon uudesta opetussuunnitelmasta. Eniten kuitenkin pidin Leenan innostuneesta ja positiivisesta lähestymistavasta opetussuunnitelmauudistukseen. Varsinaisesti tutustuimme keväällä 2018, kun pääsin tekemään Leenan kanssa yhteistyötä koulutusvientiprojektissa ja reissasimme välillä vähän jännittyneissäkin tunnelmissa Palestiinassa kouluttamassa opettajia ja rehtoreita. 

Miksi sitten juuri Leena olisi OAJ:lle erinomainen uusi puheenjohtaja? Laajan kokemuksen lisäksi Leenan ehdottomia vahvuuksia ovat huolellinen valmistautuminen, oman osaamisen jatkuva kehittäminen, verkostoituminen sekä keskustelutaidot ja kuunteleminen.

Kokemuksensa ansiosta, Leena osaa ajatella asioita koulutusjärjestelmän eri tasojen näkökulmasta, mutta muistaa kuitenkin ennen kaikkea sen, minkälaista on tehdä työtä koulussa, opettajana ja rehtorina.

Leenan kanssa voi olla varma, että kotiläksyt on tehty. Asiat hoidetaan laadukkaasti valmistautuen ja perehtyen, mikä mielestäni kertoo paitsi kovasta vaatimustasosta omaan tekemiseen, myös kunnioituksesta muita ihmisiä tai osapuolia kohtaan.

Leena on esimerkki elinikäisestä oppijasta ja siitä, miten itseään määrätietoisesti ja suunnitelmallisesti kehittämällä osaamista kertyy ja sitä pääsee hyödyntämään mitä monipuolisimmissa rooleissa. Leena on myös mielestäni mestari siinä että ”sen lauluja laulat kenen leipää syöt”. Hän osaa vaihtaa näkökulmaa tarpeen mukaan, paneutuu kulloiseenkin tehtäväänsä ja antaa sen käyttöön osaamisensa ja energiansa.

Leenalla on myös taito kuunnella, rohkeutta laittaa itsensä likoon ja kärsivällisyyttä keskustella arvostavasti ja asiaan keskittyen, tilanteessa kuin tilanteessa. Näitä ominaisuuksia OAJ:n tuleva puheenjohtaja tulee varmasti tarvitsemaan!

279241323_568445087881375_60268846901979

Anna Helenius

Luokanopettaja, 

opetusalan kouluttaja ja koulutussuunnittelija