Aika jännää, edellistä, oppivelvollisuuden pidentämisestä kirjoittamaani blogijuttua on muutaman päivän aikana lukenut parituhatta ihmistä! Vielä Teidät pitäisi saada kommentoimaan, niin uusia ideoita saataisiin kumpuamaan!

Tänään on se päivä, kun monessa Suomen kunnassa opettajat palaavat kouluun pitkän lomansa jälkeen. Tai no, kuulin vasta aamukahvilla, kuinka joku opettaja oli taivastellut, että kamalaa, kun koulu alkaa jo 7. elokuuta, jää kesäloma niin lyhyeksi. Tästä eivät muiden (tavallisten, tai joskus nauramme, että niiden, jotka ovat oikeissa töissä) töiden tekijät tietenkään olleet siinä kahvipöydässä tykänneet. Mutta opettajat pitäkööt lomansa. Me koulumaailman ihmiset kaikki tiedämme, mikä historia pitkällä lomalla on.

Minä rakastan koulun ensimmäisiä päiviä! Suunnitteluvesoja, innostusta, säätämistä ja uusien vihkojen tuoksua. Työskennellessäni Vantaalla musiikkiluokanopettajana sain aloittaa kouluvuoteni viimeisen päälle jämäkästi. Nykyisin Itä-Vantaalla rehtorina työskentelevä silloinen apulaisrehtorimme oli aina tehnyt kilometrin pituisen esityslistan, jota sitten käytiin napakasti läpi. Kannatti olla tarkkana, sillä muuten nakki viuhui tai jäi joku hyvä juttu saamatta omalle luokalle. Tästä sittemmin ystäväkseni muuttuneesta entisestä esimiehestäni otin paljon mallia myös omiin rehtoriaikoihini: Asiat valmiina opettajakuntaa varten, aukikirjoitettuna ja kaikki samoissa kansissa.

Tämä taitava rehtori yllättää minua edelleenkin jatkuvasti: Seuraavan lukuvuoden suunnittelu on pitkällä jo helmi-maaliskuussa ja se rauhoittaa koulun aloituspäiviä. Rehtori elää puolisen vuotta muuta koulua edellä. Toki muitakin tapoja on. Onhan niitä rehtoreita, monenlaisia. Mutta millainen minä olin? Sen osaisi varmaan paremmin kertoa opetushenkilökuntani, mutta näin minä tämän muistan:

Rehtorina halusin, että opettajat saavat vesoon tullessaan kattavan paketin tulevasta lukuvuodesta. Monistuskone lauloi, mutta yritin keksiä aina jotain kivoja kevennyksiäkin! Muun muassa tämä sarjakuva on joskus koristanut nivaskojani:

http://onwarmermusic.blogspot.fi/2011/09/six-song-six-pack-back-to-school.html

Kun ensimmäisen kerran aloitin syksyn ihan oikeana rehtorina, tulin uutena kouluun, jonka henkilöstö oli luullut apulaisrehtorin jatkavan syksyllä rehtorina. Löysivätkin sieltä minut, kolmikymppisen tytönhupakon. Nauramaan ratkesivat, osa. Kyllä se hymy sitten hyytyikin. ;) Taisin sanoa ensiksi, että kun ette vielä minua tunne, niin pitäkääpä penkistä kiinni, nyt mennään! Minut tuntevat tietävät, mitä tämä tarkoittaa. Tuona päivänä päivän metaforani koululle ja sen kehittämisen kulttuurille oli Afrikan tähti.

Puhuin asiasta niin, että ajatelkaapa, että koulu on niin kuin Afrikan tähti -peli. Pelilauta on kaikille sama. Itse voi päättää, lähteekö Kairosta vai Tangerista, mitä reittiä kulkee ja missä järjestyksessä, mutta loppupeleissä kaikilla on sama tavoite. Kaikilla on myös yhteiset säännöt, joihin voimme aina palata tarvittaessa. Ja jokaisella perheellä saattaa olla Afrikan tähdessäkin omia tulkintoja säännöistä vaikkapa merimatkoille tai konkurssin varalle. Mutta kaikki muu ei olekaan tasa-arvoista. Pelimerkkien alta paljastuu erilaisia juttuja eri pelaajille. Toinen kääntää useammin rosvosektorin kuin toinen.

Ja näinhän se on meille koulussa: Mukana on jos sun jonkinlaista pelaajaa. Koulurakennus ja sen ympäristö on meille yhteiset. Itse päätämme, mihin luokkamme viemme ja miten opetuksemme rakennamme. Lopulta tavoite on kuitenkin sama: paitsi että kasvatamme oppilaitamme ihmisyyteen ja yhteiskunnan vastuulliseen jäsenyyteen, annamme heille myös elämässä tärkeitä tietoja ja taitoja. Kullakin vuosiluokalla oppilaiden ikätason edellyttämällä tavalla. Ja siihen meitä ohjaa yhteiset pelinsäännöt. Sitä kutsutaan opetussuunnitelmaksi. Täydennämme sitä omilla ohjeistuksillamme ja säännöillämme.  Mutta niin se vain sitten on, että jokainen käännämme nappulan alta eri juttuja: joku timantteja, toinen rosvoja. Olivatpa ne timantit tai rosvot sitten mitä tahansa. Siitä lähdettiin rakentamaan yhteistyötä.

Seuraavana vuonna tunsin jo porukkani. Tiesin yhteisömme heikkoudet ja olin asettanut tavoitteita, kuinka nämä heikkoudet käännetään vahvuuksiksi. Kirjoitin silloin yhteisöllemme Aikuisten ammattilaisten ABC-kirjan. Tähän kirjoitin perusopetuslain tärkeimmän pykälän, § 2, auki jokaiselle yhteisömme jäsenelle. Mitä todella tarkoittaa se, että kasvatamme ihmisyyteen? Mitä tarkoittaa täällä meidän koulussamme yhteiskunnan vastuullinen jäsenyys? Se tarkoitti maahanmuuttajakoulussa jotakin muuta kuin se olisi jossain toisessa koulussa tarkoittanut. Ja niin edelleen. Ja oikeasti, vaikka joskus tuntuu tyhmältä toistaa yksinkertaisuuksia, lähdimme aika yksinkertaisista asioista: Aloita tunti, lopeta tunti. Ole esimerkillinen aikuinen. Ole ajoissa. Pidä huolta, että hoidat välituntivalvontasi ja virkavapauslomakkeesi on heti poissaolosi jälkeen täytetty.

Sinä aloitusvesona olimme muuten kolme päivää Turun saaristossa. Minulle iski paha angiina ja koulumme miesopettajat kantoivat majoituspaikkamme navetan vintiltä pihalle vanhan hetekan, jossa sain makoilla sillä aikaa, kun henkilöstö pelasi ympärilläni krokettia. Epäilen, että siitä otettujen kuvien kuvatekstit mahtavat olla aika hauskoja, rehtori pötköttää keskellä pihaa ja porukka häärää ympärillä.

Samana vuonna pääsin mukaan Helsingin kaupungin perusopetuksen laaturyhmään. Tutkimme vuoden ammattilaisten kanssa hyvin toimivaa koulua perusopetuksen laatukriteerien näkökulmasta ja totesimme, että koulujen toimintaa ohjaaville asioille on kaksi paikkaa: opetussuunnitelma ja lukuvuosisuunnitelma. Koska laatukriteereissä on kysymys erilaisista toiminnan osa-alueista ja rakenteista, ei niinkään opetuksen sisällöstä, päädyimme uudistamaan Helsingin koulujen lukuvuosisuunnitelmat. Itse otin tämän enemmän kuin tosissaan: Jo kevään aikana työstimme yksityiskohtaisen lukuvuosisuunnitelman tiimeissä, johtoryhmässä ja loppuviilauksina loistavan apulaisrehtorini kanssa. Ja kun lukuvuosisuunnitelma lopulta valmistui, ei aloitusvesoon enää muuta materiaalia tarvittukaan. Kaikki, ihan kaikki oli tuossa lukuvuosisuunnitelmassa.

Myöhemmin toin tuon Helsingin pohjan myös Ylöjärvelle sovellettuna. Luen joka syksy joka ikisen koulun lukuvuosisuunnitelman ja annan siitä kohta kohdalta palautetta koulujen johtoryhmille ja henkilöstöille. Hirveä homma, mutta se tarkoittaa myös, että tunnen kouluni hyvin. Nostan myös koulutuslautakunnalle vuosittain erilaisia teemoja koko kunnan lukuvuosisuunnitelmista, vaikka jokainen lautakunnan jäsen lukeekin sitten vielä oman nimikkokoulunsa lusun tarkemmin.

Juttelin eilen yhden rehtorini kanssa. Kyselin, miltä koulun alku tuntuu. -Vähän kamalalta, hän vastasi. -Ei, kun ihanalta, vastasin pilke silmäkulmassa.