Uusi koulutus - foorumin matka alkaa saapua päätepisteeseensä. Tai vasta alkuun, miten sen nyt ottaa. Mukaan Sitran foorumiin haki yli 250 koulutuksen ammattilaista. 31 valittiin. Enpä arvannut, mikä onni oli olla yksi heistä.

Kuluneen puolen vuoden aikana olen saanut tutustua noin 40 alansa huippuosaajaan. Matkalla on monta kohtaamista, monta ihmetyksen hetkeä. Monta pysähtymistä omien arvojen lähteille ja monta sisäistä debattia: Mitä minä tuostakin ajattelen?

Ensimmäisessä vaiheessa meitä pyydettiin merkitsemään "ihmiskarttaan" ne henkilöt, jotka jo tunnemme. Yhteyksiä ei ollut montaa, koko porukalla. Foorumin aikana jokainen lienee luonut ainakin jonkinlaisen suhteen jokaisen heistä kanssa. Jos 1+1 on enemmän kuin 2, miten monta uutta mahdollisuutta koulutuksen yhteistyöhön tässä lienee syntynyt?

Minä käyn paljon erilaisissa kasvatusalan ammattilaisten yhteenliittymissä: yhteistyökokouksissa, seminaareissa, konferensseissa. Uusi koulutus -foorumissa koin jonkin olevan kuitenkin toisin. Ymmärsin sen melko pian, kun kerrankin koolla oli suuri joukko ammattilaisia, jotka saivat edustaa omaa ammattiosaamistaan, muttei heidän tarvinnut tässä yhteydessä edustaa omaa organisaatiotaan. Meitä eivät rajoittaneet resurssit, rajat, säännöt eikä oma toimialueemme. Kaikki oli muutettavissa. Siinä oli vain me ja meidän visiomme - miksi se sitten muodostuikin.

Joulukuussa ensi kertaa tavatessamme olimme tunnustelevia, ihmeissämme. Huomasimme heti sitralaisten fasilitoinnin uskomattoman draivin, lähdimme pikkujoulusta kaikkemme antaneina. Tammikuussa meihin pumpattiin tietoa, monenlaista.  Minulta pyydettiin kommenttipuheenvuoro yhteen ministeriön puheenvuoroon. Kommentissani maalailin ajatusta eheästä koulupäivästä. Kun foorumin lopulla tarkastelin sitä, mitä olimme saaneet aikaiseksi, huomasin, että nämä ajatukseni olivat meidän kaikkien näkemyksissä. Jalostuneina, yhdisteltynä, mutta siellä, yhtä kaikki.

Helmikuussa suuntasimme Bostonin ekskursiolle, ja jouduimme lumimyrskyn saartamiksi. Monella tavalla tämä hätätila osavaltiossa muotoitui suurimmaksi onnenpotkuksi, mitä olisimme ryhmällemme voineet toivoa: Ryhmä hioutui yhteen, minusta ja monesta muusta tuli ME.

Työskentelymme on koko kevään jatkunut intensiivisenä, kiihkeänä ja monitahoisena. Olemme miettineet, pohtineet ja ihmetelleet. Olemme toteuttaneet kokeiluja ja oppineet niistä. En olisi uskonut, että voin puolen vuoden aikana oppia niin paljon uutta, ymmärtää, miten paljon omassa alassani oli vielä oppimista. Taitavassa fasilitoinnissa meitä on ajettu epämukavuusalueellemme, sinne, missä kehittyminen tapahtuu. Itse sain kahdessa eri työpajassa työskennellä koulutusviennin parissa. Tyhmät kysymykseni, ihmettelyni ja kyseenalaistamiseni saivat koulutusviennin ammattilaiset kurtistamaan otsiaan. Ja ehkä ymmärtämään, miksi joidenkin asioiden vienti eteenpäin, vaikka tutkintojen viemisen mahdollistaminen, tuntuu joskus mahdottomalta selittää jollekin päättäjälle. Kun joku muukin koulutuksen ammattilainen on ehkä siellä vastaanottamassa aivan yhtä ulalla kuin minä olin.

Eräänä kevätpäivänä sitten se lopulta tapahtui. Matkamme anti kiteytyi visioksi. Se ei syntynyt helposti, oli asioita, joita minäkin vastustin nelijalkajarrulla, mutta sitten se vain tuli.

MAA, JOSSA KAIKKI RAKASTAVAT OPPIMISTA

image.jpg

Siitä lähtien olemme hioneet viestejämme, miettineet sitä, mitä haluamme nostaa tämän harvinaislaatuisen porukan kanssa. Ajatuksiamme on toimittanut pamfletiksi toimittaja Anna-Sofia Berner ja viikon päästä ne ovat Teidänkin luettavananne. Sitä ennen edessä on yksi huippu matkallamme. Uusi koulutus -foorumin Rakkauden oppimiseen -tapahtuma lähestyy, ensi viikon torstaina 4.6. kaikki huipentuu Tikkurilan Heurekassa. Tilaisuuteen voi osallistua myös verkon kautta klo 13 alkaen. Tule mukaan!

Koulutus elää vaikeita aikoja. Uusi hallitusohjelma linjaa kurjuutta tulevaisuuteen, ja samalla me tiedämme, että meillä on hyvä koulu, hyvä koulu eilistä varten.  Pitää tehdä jotain toisin, jotain paremmin, jotain enemmän. Tehdä hyviä asioita enemmän ja karsia huonoja. Uskaltaa kokeilla, yrittää ja kokeilla sittenkin, kun olemme kertaalleen kaatuneet pyrstöllemme. Tai vaikka toisenkin kerran.

Foorumin päättyessä olo on aika haikea. Osasta on tullut kavereita, aika monen kanssa on jotain yhteistä bisnestä, monen kanssa suunnitellaan yhteistyöprojekteja. Moni on miettinyt uusia uria, joku on vaihtanut työtäänkin. Joku on luonut uuden ammatin. Toiset vasta suunnittelevat sitä. Muutamista on tullut ystäviä iäksi, toisista tuttuja seminaareihin, verkostoksi bittiavaruuteen. Jos omalta osaltani haluaisin jotain foorumille sanoa, se kiteytyisi yhteen sanaan. Kiitos. En tiedä, voinko enää koskaan päästä samanlaiselle matkalle, mutta nämä matkamuistot saattavat lentoon, joka kerran. Toivon, että olen voinut kantaa oman pienen korteni kokonaisuuteen, tehdä 31:stä omalta osaltani hieman enemmän kuin 31.

Toivon sydämestäni, että tuleva opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen lukee viestimme ja tietää, että niihin sanoihin on kirjoitettu oikeanlainen tiekartta oppimisen tulevaisuuteen. Maahan, jossa kaikki rakastavat oppimista.