Uuden opetussuunnitelman tuntijaosta päätettiin jo juhannuksen jälkeen vuonna 2012. Tuntijako tarkoittaa siis sitä oppilaan peruskoulun aikana saamaa tuntimäärää ja sitä, miten se on jaettu oppiaineisiin. Suurta kritiikkiä on opetusalalla nostattanut se, miksi tuntijako päätettiin ensin ja ainekohtaiset perustetekstit vasta kaksi ja puoli vuotta myöhemmin. Uusia oppiaineita ei tullut. Mutta mikä harmillisinta, tuntijako pysyi edelleen tiukasti oppiainejakoisena, kokonaisuuksiin ei tässä päästy. Paitsi ehkä alakoulun luonnontieteen osalta.

Seudullisesti Pirkanmaalla pyritään pääsemään yhteiseen tuntijakoon. Se olisi järkevää, koska oppilaat muuttavat kouluista ja kunnista toiseen, myös lukuvuoden sisällä. Olisi äärimmäisen tärkeää, että seudulla opiskeltaisiin samoja sisältöjä kunnasta riippumatta. Ja jotta jokainen kunta voisi sitoutua ainakin tähän, pitää perusehdotus tehdä valtakunnallisilla vähimmäistuntimäärillä. Niitä voi sitten kasvattaa kuntakohtaisesti.

Aloitetaanpa siis siitä: Uudessa tuntijaossa tuntien kokonaismäärä pysyi samana. Jo Valtioneuvoston esitykseen kirjattiin kolmen lisätunnin mahdollisuus valinnaisuuteen, josta tuli päättää keväällä 2013. Eipä päätetty, ja jotenkin tässä taloudellisessa tilanteessa tuntuu siltä, ettei sitä valtion tasolla tulla päättämäänkään. Tuntijaossa yläkoulusta siirrettiin alakouluun tunteja ja tällä kavennettiin 6. ja 7. luokan välistä kuilua. Suurimmaksi ongelmakohdaksi tuntimäärien suhteen muodostunee kuitenkin alkuopetuksen 19 perustuntia. Se tarkoittaa väistämättä yhden kolmetuntisen päivän sijoittamista lukujärjestykseen, ja varsinkin kuljetuskouluissa tämä tarkoittaa ylimääräistä kuljetuskiekkaa. Minä ainakin sijoittaisin sen rahan mieluummin opetukseen kuin taksien tilinauhaan. Lisäksi on muutenkin muistettava, että suomalaiset lapset käyvät reippahasti vähemmän koulua kuin Euroopan muissa maissa. 19 tuntia on vähän. Se tuottaa kiireen tuntua ja on väärä paikka säästää, kun muistamme, että varhainen oppilaan haasteiden tunnistaminen ja niihin puuttuminen on sekä inhimillisesti että taloudellisesti edullisin vaihtoehto.

Mutta tuntien siirtäminen yläkoulusta alakoulun tarkoittaa väistämättä sitä, ettei koulujen tuntijako voi pysyä ennallaan. Kuuluin viime keväänä Pirkanmaan tuntijakotyönyrkkiin, joka pyöritteli mahdollisista vaihtoehdoista pohjaehdotusta. Lopulta saimme valmiiksi ehdotuksen, jota kommentoitiin laajalti. Se oli vastaanottajien mielestä huono. Mutta se olisi ollut huono, olisipa se ollut millainen tahansa. Näyttää näet siltä, että tuntijako on vain yhdessä elinkaarensa vaiheessa se paras mahdollinen: silloin, kun sitä vaihdetaan uuteen. Näin kävi myös edellisellä kierroksella. Silloin uutta tuntijakoa arvosteltiin, mutta nyt se olisi se paras mahdollinen vaihtoehto. Kun siihen on totuttu. Ja ehdotatpa mitä tahansa, se on jossain kohdassa väärä jonkun mielestä, koska tuntijako ei voi uudelle pohjalla olla entisen kaltainen. Eikä pidäkään.

Yksi huolestettava asia on mielestäni myös se, että uuteen tuntijakoon tullaan siirtymään kertarysäyksellä, ilman siirtymäaikaa. Kysyin viime viikolla Jorma Kauppiselta, onko valtakunnallisella tasolla mietitty, miten väliinputoajaikäluokkia, esimerkiksi tulevia 4. luokkalaisia, tullaan tukemaan. Tästä ei kuulemma ole olemassa suunnitelmaa, josko sellainen pitäisi löytää. Jos tätä ei valtakunnallisesti tehdä, tulen ainakin omassa kunnassani tekemään paljon työtä siihen, ettei mikään ikäluokka jää uudistuksen jalkoihin.

Jos odotatte saavanne kannanoton minulta siitä, miten tunnit pitäisi jakaa, tulette pettymään. Onhan se kiinnostavaa, miten esimerkiksi ruotsin kielen osalta 0-ratkaisuun päätyvien kuntien oppilaat aikanaan pärjäävät ylioppilaskirjoituksissa. (Uuden tuntijaon mukaisesti ruotsin voi jakaa esimerkiksi niin, että jokin vuosiluokka yläkoulussa jää vaille ruotsin opetusta.) Tai miten valinnaisuuden lisääntyminen alakoulussa tulee näkymään, ja millaisia sisältöjä näiden valinnaisten aineiden tulisi sisältää. Pirkanmaalla ehkä eniten keskustelua on tuon mainitun ruotsin jaon lisäksi aiheuttanut "puuttuva" 7. luokan käsityötunti. Itse ajattelen kuitenkin, että jokainen keskustelu yksittäisen tunnin paikasta oppiaineiden välillä on kauemmas siitä laaja-alaisesta osaamisesta, jota oppilas voisi kokea tulevaisuudessa tarvittavan osaamisen näkökulmasta. Joka kerta, kun puhutaan yksittäisestä oppiaineen tunnista, ei puhuta elämässä tarvittavista tiedoista ja taidoista, vaan esimerkiksi lukujärjestystekniikasta, tilojen riittävyydestä, opetusvelvollisuuden täyttymisestä tai opettajan ammatti-identiteetistä ja kyvystä opettaa yli oppiainerajojen.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Pirkanmaalla olemme yrittäneet päästä asian yläpuolelle perustamalla seudulliset ryhmät ei oppiaineiden vaan oppiainekokonaisuuksien varaan. Näin ollen esimerksi perinteiset taideaineet eivät tule käsitellyksi yksittäisinä oppiaineina, niinhän tehdään jo valtakunnallisella tasolla, vaan osana taiteiden kokonaisuutta. Olen myös itse luonnostellut tältä pohjalta uuden, "kokonaisuustuntijaon". Jos olisin edelleen rehtori, olisin erittäin kiinnostunut tekemään lukujärjestyksen tältä pohjalta. Voi, mitä mahdollisuuksia se avaisikaan! Ja se olisi ihan mahdollista, jo nyt.

Valtakunnallisesti ei löytynyt uskallusta tai tahtotilaa hälventää oppiainerajoja tällä tuntijakokierrokselta. Koulujen toimintakulttuuria kehittäessämme meidän tulee siis yrittää kasvattaa sitä uskallusta ja tahtotilaa yksittäisten toimijoiden, opettajien ja rehtorien tasolla. Se edellyttää hyvää johtajuutta, paljon keskustelua ja paljon tahtoa. Ehkä tämä tuntijako marinoituu vuosien kuluessa jälleen siksi parhaaksi mahdolliseksi, jonka saamme kymmenen vuoden päästä kenties jättää historiaan viimeisenä oppiainejakoisena tuntijakona.