Tämän viikon lopuksi kokoontui taas salillinen sivistysjohtajia ja muita sivistystoimenpäättäjiä Helsingin Kuntatalolle. Kaksi päivää kuunneltiin kiinnostavia puhujia, ensimmäisenä päivänä teemalla Kohti avoimia oppimisympäristöjä ja toisena teemalla Sivistystoimen ajankohtaiset asiat. Siinä välillä viihdyttiin yhdessä ja puhuttiin -yllätys, yllätys- sivistystä ja kasvatusta.

Kuten ehkä arvaattekin, oli ehdottomasti tiukemmin kiinni tuon ensimmäisen päivän teemoissa. Kokosin teillekin hieman ajatuksia, joita puhujat asioista alustivat.

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun tervehdyksen teema oli se, että digitaaliset oppimisympäristöt ovat halun ja tahdon asia. Missä on tahtoa, siellä on tie, ministeri siteerasi kansainvälistä sanontaa. Kiuru kertoi ajatuksen siitä, että emmehän halua, että suomalaiset koulut ovat kuin lentokoneita, joissa aamuisin kuulutetaan "Please switch off your electronical devices." Ja seitsemän tunnin päästä saa sitten laittaa puhelimet päälle.

Olen samaa mieltä Kiurun kanssa siitä, että koulu ei voi olla saareke yhteiskunnan ulkopuolella, me emme voi valita olla olematta osa digitaalista palveluyhteiskuntaa. Siitä en ole samaa mieltä, että Kiuru väittää kaikkien lasten olevan diginatiiveja. Kyllä uskon ja väitän oppilaiden tieto- ja viestintäteknisten taitojen olevan hyvinkin yksilöllisesti eri tasolla yksilöstä toiseen. Toinen osaa, toinen ei. Koulutuksellinen tasa-arvo ei leviä koteihin saakka. Myöhemmin mainitsemani L tutkimusryhmän ajatus tukee tätä fiilistäni.

Kiuru ajoi tapansa mukaan vahvasti digipilviasiaa. Kokonaisuutena se tuntuu kuitenkin olevan edelleen kovin hahmottumaton. Harmittavaa oli myös jälleen huomata, että Opetusministeriö ja Opetushallitus eivät keskustele riittävästi keskenään. Illan aikana kävi ilmi, että useat paikalla olleista sivistysjohtajista olivat kiinnittäneet huomiota ministerin pieneen lipsahdukseen siitä, että Opetushallitus "puuhastelee" kehittämiskouluverkostonsa kanssa. Vähintäänkin varomaton verbin valinta, mietimme.

Päivän ilopilkku oli ehdottomasti jälleen professori Kirsti Lonka. On hienoa huomata, professoristason ihminen voi asettua uuden oppimiskäsityksen ja arvoperustan saappaisiin ja asettaa kyseenalaiseksi frontaaliopetuksen ja luennoivan työskentelytavan. Lonka on viihdyttävää kuultavaa, pienine hassuine sanontoineen.

Lonka esitti kysymyksen, mistä saamme tulevaisuuden osaajia? Ihmisten toivotaan olevan innovatiivisia, yrittäjähenkisiä ja luovia. Nykypäivänä työskennellään erilaisissa verkostoissa ja projekteissa ja työelämässä käytetään paljon erilaisia ajattelun ja toiminnan apuvälineitä. Nykajan ammatit edellyttävät monimutkaisen, eri tieteenaloja hyödyntävien ongelmien ratkaisemista yhdessä. Miten valmennamme nuoria kohtaamaan näitä ongelmia?

Lonka avasi mielestäni tässä kohtaa uuden opsin mukaista laaja-alaisen osaamisen vaadetta jälleen uudella tavalla: Hän puhui näistä käsitteistä usealla tasolla - tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon tasolla. Mennään siihen jossain toisessa kohtaa, mutta mielenkiintoisesti Lonka jakoi ajatuksia meille myös tohtorikoulutettaviltaankin.

Sain rouva professorin puheesta myös vahvistusta tuohon epäilyyni siitä, ettei lapsi lähtökohtaisesti ole diginatiivi. Lonka sanoi, että vain 6% 12-vuotiaista käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa luovasti. Peruskäyttäjiä sen sijaan on jonkin verran alle puolet. Kun tätä asiaa tarkastelee ristiin kouluviihtyvyyden kanssa, on tuloksena se, mitä osaamme uumoillakin: Luovimmat käyttäjät viihtyvät koulussa huonommin, peruskäyttäjälle koulu on ihan jees. Tässä esimerkiksi olisi meille opettajille mietittävää opetuksemme järjestämisen kannalta. Sen sijaan oletus siitä, että nörtti on passiivinen koneen ruudun tuijottaja, lienee väärä. Lonkan mukaan paljon ja luovasti tieto- ja viestintätekniikkaa käyttävät nuoret myös ovat aktiivisia muutenkin: he tekevät esimerkiksi lumilautavideoita tms. vapaa-aikanaan.

Lonkan (tai Longan, miten hän nimensä taivuttanee) esityksen ydin taisi olla joka tapauksessa se, ettei teknologia ole itsetarkoitus, vaan toimintaan tulisi lähteä aktiivisesta pedagogiikasta. Lonka käytti tässä itseään esimerkkinä, ei pitäisi vain luennoida, vaan mahdollistaa ja sparrata opiskelijat keskusteluun. Muun muassa taiteelliset harrastukset stimuloivat aivoja ja edistävät oppimista. Opiskelija on aktiivinen rooli, mutta opettajat koordinoivat toimintaa ja luovat uusia tietokäytäntöjä.

Yksi mielenkiintoinen ajatus tästä puheenvuorosta vielä nousi: Sivistyskäsityksestä kysyttäessä Lonka avasti ajatusta näin: "Sivistys on kuin voileipäpöytä, pitäisi saada maistella kaikkea. Joku munapää yrittää työntää kaikki tieteenalan asiat samaan kurssiin. Vähän ja syvemmälle on ratkaisu, joka luo uutta ja saa oppilaat kiinnostumaan oppimisesta."

Kiinnostava ja innostava puhuja oli myös Kati Tiainen Microsoftilta. Hän puhui meille siitä, miten oppimateriaalit ovat liukuneet kirjoitetusta ja kustannetusta muodosta ensin julkaistuun aikaan ja siitä nykyiseen, jakamisen aikaan. Tiaisen mukaan oppimiseen pystytään vaikuttamaan oppilaskeskeisella pedagogiikalla ja sillä, että oppiminen on mahdollisimman relevanttia oikeaan elämään nähden. Oppimisessa tapahtuu suurta muutosta myös silloin, jos teknologia integroituu oppimiseen oikealla tavalla, jossa oppija on aktiivinen tiedontuottaja. Kritiikki tuli tässä:

  • Suurin osa opetustavoista ei käytä näistä mitään!

Haasteena Tiainen heitti, että pitäisi tarkastella kriittisesti sitä, millaisia teknologisia ympäristöjä meidän tulisi luoda ja mikä on opettajan rooli siinä? Kun mietimme oppimisen digitalisoitumista, tulee arvioida, mitä laitetta tarvitaan, millaisia päätöksiä tehdään. Tarjoutuuko näillä laitteilla yhteisöllisen tiedonrakentamisen paikkoja?

Tiainen heitti veikkauksen, että viiden vuoden päästä ylioppilaskirjoituksetkin tulevat olemaan aineiston hyödyntämistä, ei ulkoaosaamista. Saapa nähdä.

Päivän puheenjohtaja Jouni Välijärvi heitti vielä yhden mielestäni mielenkiintoisen ajatuksen: Hän kierteli ajatusta, ettei opettajajohtoisuus ja oppilaslähtöisyys välttämättä ole ristiriidassa keskenään. Tässä oli mielestäni yksi viisauden siemen, jonka äärelle meidän tulisi pysähtyä.

Kaiken kaikkiaan kiinnitin päivässä huomiota yhteen aika mielenkiintoiseen asiaan: Samaan aikaan toisella puolella kaupunkia tapasi 450 rehtoria Pro Rexi-tapahtumassa. Sosiaalinen media lauloi Twitterissä ja Facessa innostuneita viestejä rehtorien keskuteluista. Uusi aika tuntui olevan siellä vahvasti läsnä. Samaan aikaan toisella puolella kaupunkia tapasi sivistysjohtajia, jotka ovat niitä, jotka suuntaavat resursseja sen uuden ajan järjestämiseksi. Sivistystoimen neuvottelupäivällä ei ollut omaa hästägiä, #sivistystoimenneuvottelupäivät takaa löytyy yksi twiitti. Sen olen kirjoittanut minä. Samaan aikaan #prorexi hästägin takaa löytyy satoja twiittejä. Muistatteko, mitä kirjoitin eilisen puhujien sanoneen? Lonka: aktiivinen pedagogia, Tiainen: teknologian integroituminen tavalla, jossa oppija on aktiivinen tiedontuottaja. Kummassa tapahtumassa luotiin yhteisöllisen tiedonrakentamisen paikkoja? Rehtorit ovat jo siellä. Sivistystoimi vasta kurkistelee tulevaisuuteen. Silti tulevaisuusnäkymä pitäisi olla vision tasolla nähtynä nimenomaan ylätasolla jo pitkälle tulevaisuuteen. Tässä on ryhdistäytymisen paikkaa.