Olen tässä muutamat päivät mietiskellyt sitä, että miten usein puhumme ja päivittelemme jotain ihan yksinkertaista asiaa ja tärkeämmät asiat, vaikeammat, jäävät käsittelemättä. Olipa kyse ymmärryksen, ajan tai tahtotilan puutteesta, nousi tämä pähkäily eilen taas mieleeni, kun mietimme Pirkanmaan OPS-ohjausryhmässä sitä, millä keinoin huoltajat ja oppilaat kannattaisi ottaa mukaan prosessiin.
No mitäkö tarkoitan? Otetaanpa esimerkki kunnallispolitiikasta, koulutuksen hallinnonalalta: On jälleen se aika vuodesta, kun useissa kunnissa tuntikehystä valmistellaan päätöksentekoon. Tuntikehys on siis käytännössä se yhteenlaskettu tuntimäärä, joka opetukseen käytetään. Olipa se jotenkin suoriteperusteisesti laskettu tai luokka kerrallaan, sen laskenta on arvolatausta: panostammeko perusryhmiin, kielenopetukseen, valinnaisuuteen tai riittäviin jakotunteihin. Oikeasti niistä määristä on hirveän vaikea tarkkaan yksilöidä, mikä on muuttunut edellisestä vuodesta, kun oppilaat tulevat ja menevät, luokat muodostuvat oppilasmäärän mukaan vuosittain erilailla ja jossain kohdassa opettajakunnan rakenne voi vaikuttaa tuntikehyksen käyttöön. Joka tapauksessa tällä tavalla useassa kunnassa jaetaan opetukseen tarvittava raha rehtoreiden käyttöön. Mitä ne tunnit sitten maksavat, se riippuu opettajakunnan ikärakenteesta ja koulutuksesta. On arvokysymys, ja pedagogisen johtamisen kysymys, miten rehtori ne tunnit sitten jakaa: luodaanko pieniä perusryhmiä vai enemmän jakotunteja, samaa pottia kuitenkin jaetaan.
Lautakunnassa puhutaan siis isosta päätöksestä, siis MILJOONISTA ja kymmenistä miljoonista euroista. Useat lautakuntien jäsenet tuskin edes tietävät, että kysymys on siitä isoimmasta kysymyksestä. Emmekä me virkamiehet kenties osaa avata asiaa maallikolle niin, että he voisivat sitä hahmottaa. Esitetyt kysymykset usein lienevät yksityiskohtia: miksi tämän ja tämän koulun kehys on pienempi kuin toisen ja tämän koulun rehtori oli huolissaan, ettei kehys riitä, miksi se on hänen koulunsa kohdalla tällainen. Ja sitten kops. Opetustoimen rahat oli jaettu. Hei, pääosa siitä! Talousarvio oli hyväksytty jo valtuustossa, asiantuntijalautakunnalla ei kuitenkaan tässä kohdassa ollut enää juurikaan sanomista siihen, halutaanko meidän kunnassamme tukea pieniä oppilaita tai lisätä oppilaiden valinnaisuutta. Niistä asioista päätettiin jo, kun nuija kopahti pöytään.
Entäs OPSista? Julkisuudessa on noussut keskusteluun... hmm.
- Väheneekö uskonnonopetus? Väheni, tunnin koko peruskoulussa. Kaivattua uskontotietoa ei kuitenkaan uskallettu uskonnonopetuksen tilalle päättää.
- Loppuuko käsialakirjoitus? Siitä saatiin isot otsikot ja keskustelut. Itse ajattelen, että käsialakirjoituksessa on muitakin arvoja, kuin vain se käsialan oppiminen, eikä se ole mitenkään vaihtoehtoinen esimerkiksi kymmensormijärjestelmän kanssa. Kyllä käsialatunneilla ollaan opittu paljon ELÄMÄÄ varten: valmiiksi saattamista, työn rytmittämistä, oman työskentelyn arvioimista ja pitkäjänteistä puurtamista.
- Nyt eilen näin suuren jutun, yllätyksen itsellenikin! SEISKAAN PALAA EHKÄ VÄLIVIIVA! Vau! Kylläpä uudessa opetussuunnitelmassa nyt ollaan radikaalien uudistusten edessä!
Mutta nouseeko keskusteluun se, että opettajat ovat kovien paineiden edessä yhteiskunnan muuttuessa: Kasvatusvastuu kasvaa, huoltajien kanssa pitäisi pystyä olemaan enenevässä määrin yhteistyössä. Opetuksen pitäisi olla osallistavaa ja osallistuvaa, jokaiselle jotakin, yksilöllisesti. Tukea tarvitsevat oppilaat syövät opettajan ajan, miten käy tavallisten oppilaiden oppimisen? Entä lahjakkaiden? Tulevaisuudessa tarvittava osaaminen vaatisi yhteistyötä oppiaineiden välillä, mutta joustaako meidän virkaehtosopimuksemme? Riittääkö pikkuoppilaalle 19 viikossa opetusta? Aiheuttaako kielenopetuksen varhentaminen väheneviä A2-kielen ryhmiä? Mitä tapahtuu väliinputoajaikäluokalle (tulevat neloset)?
Mietin mielessäni, että ehkä sillä, että huoltajia pyytää lausumaan tulevista sisällöistä, ei saada haastettua huoltajia oikeanlaiseen koulukeskusteluun. Helppohan siitä tavallaan on olla jotakin mieltä siitä, pitääkö käsialaa opettaa vai ei, mutta entäpä jos haastaisimme oikeasti huoltajia keskusteluun siitä, mitä elämässä tarvittavia taitoja heidän lapsilleen pitäisi opettaa? Miten se tehtäisiin? Ottakaapa kommenttiloora reippaasti käyttöön!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.