Hyvää loppuvuotta, arvoisat kollegat ja kadunmiehet. Loma oli pysäyttävä, unohdin kaikki salasanat. Loistava loma siis. Blogihiljaisuus päättyköön, on aika laittaa taas pyörät rullaamaan siitä, mihin joulun alla jäätiin. 

Joulun alla pääsin loppuun pedagogisten kahviloidemme kierroksen. Kalvosulkeiset on nyt pidetty! On aika toiminnan! Tänään kokoontui jälleen mahtava OPS-ammattilaisteni joukko levänneinä ja innoissaan. Suunnittelimme tammikuussa pidettäviä vesoja, kuutta kaikkiaan, kun tiivistimme ohjelmaamme. Kuten sanottua, nyt on aika toiminnan, on aika saada opetushenkilöstö osalliseksi prosessista. Sitä lähdemme siis hakemaan.

Kokeilimme Tampereen seudun seudullisessa työssä Mielenmalli-peliä, joka puutteistaan huolimatta on osoittautunut oikein oivaksi peliksi ops-työssä, hieman muunneltuna vain. Käytimme sitä rehtorien Kick-offissa, aiomme käyttää ideaa myös tässä. Mutta mitäpä muuta. Siinäpä se. Ylöjärven OPS-ammatttilaiset esittää: Pelillinen veso tulevaisuudessa tarvittavasta osaamisesta ja koulun toimintakulttuurin kehittämisestä!

Syyskuussa sain idean kehittää peli, joka lisäisi opettajan ymmärrystä siitä, miten merkityksellistä hänen toimintansa on koetun opetussuunnitelman toteutumisessa. Siis siinä, miten oppilas kokee tulleensa kohdatuksi ihmisenä koulussa. Kun tähän ajatukseen liitin tuumailujani tulevaisuudessa tarvittavasta osaamisesta, lähdin kehittelemään peliä, jossa opettajat kulkisivat oppilaansa elämän hänen mukanaan. Ensimmäisenä mietin jotain kirjekuorimallia, jossa avattaisiin kuoria ja katsottaisiin, mitä sieltä löytyy. Mutta ymmärsin pian, että silloin opettajat kävisivät läpi minun keksimiäni ihmiskohtaloita. Emme me pääse valitsemaan oppilaitamme, emme työtovereitamme, emme ympäröivää maailmaamme. Piti keksiä siis jotain parempaa.

Kehittelin ajatusta eteenpäin. Pitää luoda rakenteita, elämässä tapahtuu tiettyjä asioita tietyssa kohdassa ja yllätyksiäkin sattuu. Työstin ajatusta itsekseni ja lopulta vein luurankoni OPS-ammattilaisilleni. He kehittivät ajatusta kanssani eteenpäin parin tunnin ajan marraskuussa. Jatkoin keksimistä, kunnes tänään vein ryhmälleni koepelattavaksi neljä peliä. Oppilaan elämä pelissä.

Yksinkertaisilla jutuilla mennään: Pelivihko, noppa, kynä, sattumakortit ja yhteiskuntakortit. Monistin pelivihkon ja laminoin kortit. Ja ei kun kokeilemaan. Testiryhmäni kirjasi pelin lisäksi huomioitaan ja aikataulutti peliä jatkokehittelyä varten. 

Ja voi sitä naurua. Ja liikutusta, kyyneleisiin asti, oppilaalta piti poistaa osa suolta. Ja tuuletuksia, kun oppilas osoittautui perusterveeksi vielä jäädessään eläkkeellekin. Näistä kolmesta synnyttämästämme oppilaasta - arasta Aino B:stä, keliaakikko Aino A:sta ja Etelä-Afrikasta adoptoidusta Urielista - tuli persoonia, jotka liikuttivat meitä. Nauroimme ja liikutuimme, kun lopulta esittelimme henkilöitä. Ja olisiko joko näistä, tai kuka tahansa, voinut olla oppilaani? Olisi. Ja on.

Viilasimme yksityiskohtia, jotta OPSin lähtökohdat saadaan pelissä paremmin esille, nyt seuraavaksi stilisoin pelivihkon kuntoon ja sitten kopiokone laulaa. Ja ensi viikolla jännitetään: Ensimmäinen OPS-veson puolikas on keskiviikkona. Kanssani kahden yhtenäiskoulun vesossa on viisi OPS-ammattilaista auttamassa ja vetämässä. Mitä sanovat opettajat? Jännää!

Meidän prosessimme jatkuu siis pelillisen veson merkeissä. Miten teidän? Haluaisitko sinä minut vetämään vesoa tai pedagogisia kahviloita kuntaasi? Tai miettimään, miten kuntanne tai koulunne prosessi voisi mennä? Ota vain yhteyttä! Ja nykäise hihasta, kun tavataan! :)