...se on myös ruusuilla tanssimista. Ei vaan. Joku sanoi (sinäkö MikkoJoo?), että blogin perusteella näyttää aina siltä, että hommat etenee. Ei se ihan niin mene. Töitä on tehtävä, paljon. Aikaa menee, yksin ja yhdessä, ja johtaa pitää prosessia, paljon. Mutta ennen kaikkea töitä pitää tehdä. Monessa porukassa.
Tänään olimme varanneet päivän rehtorien OPS-työskentelylle. Aamupäivä oli varattu paikallisesti tärkeille, perusopetuksen tehtävää tarkentaville asioille ja iltapäivä arvioinnille. Aloitimme siis aamun alustuksella, joka kertoi Ylöjärven historian usean sadan vuoden ajalta. Alustuksen piti paikallishistorian tuntija, eläkkeellä oleva rehtori ja kaupunginvaltuutettu, sekä loistava tarinankertoja Juhani V. Saimme kuulla, miten Ylöjärven historiaan liittyy Stalin, miten paavi ja kuka on saanut viimeisen sudenkaatorahan. Rehtorien ilmeet olivat näkemisen arvoisia, historia oli arvokasta, tärkeää.
Siitä pääsimme hyvään keskusteluun koulupoluittain. Koonnissa saimme olennaiset asiat kasaan ja niistä lähdettiin miettimään ryhmissä lauseita. Lopulta ajatukset saatiin koottua neljään lauseeseen. Lounaan jälkeen puhtaaksi kirjoitettu OPS-teksti näytti hyvältä. "Tehtiinkö me tuo?" joku kysyi iloisesti yllättyneenä.
Muistatteko, kun kerroin keväällä arviointiseminaaristamme. Luulin silloin, että olimme jo päässeet muutamista asioista eteenpäin, mutta kun aikaa oli kulunut, huomasimme myös, että tieto lisää tuskaa. Emme olleet taaskaan kovin samanmielisiä, yritimme ymmärtää toisiamme. Väänsimme lukuvuosiarviointia ja olimme kriittisiä. Valmista ei tullut.
Välissä otimme laaja-alaisen osaamisen paikalliset painotukset ja siitä olimme kovin samanmielisiä. Pääsimme myös yhteisymmärrykseen siitä, miten käyttäytymisen arvioinnin koulukohtaiset kuulemiset ja tarkennukset tehdään ja millä aikataululla.
Lopultakaan emme tulleet valmiiksi arvioinnin muodosta. Sovimme, että sorvaamme malleja ja palaamme asiaan. Moni lähti paikalta vähän pettyneenä. Joku kävi sanomassa, että jos saamme harjoitteluvälineen arviointia varten, heidän koulussaan voisi sitä testata. Hieno juttu, kaikki eivät vain harmitelleet. Minua harmitti. En ollut osannut johtaa asiaa maaliin. Kotimatkalla puhelimeni soi. Yksi reksi soitti ja sanoi, että ethän ole harmissasi. Että päivä oli hyvä. Saimme paljon aikaiseksi, ja se, että jouduimme sanaharkkaan, kertoi vain siitä, että olemme ymmärtäneet lisää ja nyt osaamme ottaa asiaan kantaa.
Hyvä siitä vielä tulee. Nyt ei vaan vielä näe, millainen. Arviointi ei ole helppoa ja se on kovin herkkä aihe. Toisaalta juuri arviointikulttuurin muutoksessa olisi nyt mahdollisuus siihen koulun toimintakulttuurin muutokselle, jota kaipaamme ja haluamme. Pitää vaan jaksaa vääntää tämä nyt hyvään vaiheeseen. Ja sitten jaksaa uudistaa arviontia jatkuvasti.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.