Tällä viikolla tuntuu siltä, että eri puolella Suomea on otettu oikein yhteislähtö opetussuunnitelmatyön paikalliseen työhön. Olen saanut syystä ja toisesta yhteydenottoja viideltä eri paikkakunnalta, usein ystävät ja kollegat ovat kysyneet tarkennusta ja apua, tai vain hakeneet hengenvahvistusta. Olenko minä oikea henkilö auttamaan näissä, sitä pitää kysyä näiltä kysyjilta, mutta nämä yhteydenotot saivat minut miettimään sitä, mikä OPS-työssä ontuu.
Jos hypätään menneisyyteen kesään 2012, tulee mieleeni heti useampi asia: Voi, kun Valtioneuvosto olisi uskaltanut tuntijakopäätöksessään olla vähän rohkeampi! Tuntijako olisi voinut ohjata ajattelua, tuntijaosta olisi tullut tehdä rohkeampi, kokonaisvaltaisempi pirstaleisen sijaan ja tehdä muutamia tarkempia päätöksiä. Kokonaisvaltaisemmaksi aiempaa tuntijakoa teki vain paluu ympäristöoppiin integroituna kokonaisuutena alakoulussa, muutoinhan tuntijaossa ei varsinaisesti revitelty. Mutta miksi välysten päätökset jätettiin paikallisesti päätettäväksi? Onko sillä paikallisella vallalla, opetetaanko kolmannella luokalla kolme vai neljä tuntia matematiikkaa, mitään merkitystä? Nyt kunnissa meni hirveästi aikaa tuntijaon valmisteluun. Ja mitä siinä lopulta valmisteltiin? Pieni kuulostelu kertoo, että useimmissa kunnissa kaikki välys käytettiin korjaamaan uudesta tuntijaosta vanhan kaltainen, ettei mikään oppiaine "häviäisi" uudessa jaossa. Tyypillisin esimerkki tästä lienee 7. luokan käsityöhön sijoitettu valinnaisen tunti, mutta myös muuten useimmat ehdotukset ainekohtaisesti vastasivat täysin entistä tuntijakoa. Huvittavinta siinä jaossa oli lisäksi minusta se, että jo siinä vaiheessa, kun Tampereen kaupunkiseudulla valmisteltiin uutta, yhteistä tuntijakoa, argumentit tuntijaon säilyttämisen puolesta liittyivät tietyn oppiaineen jonkin vuosiluokan sisältöihin. Tosin siinä vaiheesa perusteiden sisältöjä saati tavoitteitakaan ei oltu vielä julkaistu. Itse ajattelen siis, että parasta olisi ollut, jos valtakunnallisesti olisi niitattu kiinni oppiaineiden jokaisen vuosiluokan tunnit, joita sitten valinnaisuudella olisi voitu paikallisesti painottaa tarvittavalla tavalla.
Uudessa tuntijaossa ei päästy yhteiseen katsomusaineeseen, jota kentällä kovasti odotettiin ja odotetaan edelleen. Järjettömältä tässä taloudellisessa tilanteessa tuntuu myös B1-kielen kielipolun varhaistaminen, jolla toki on kaunis ajatus taustalla, kielen oppimisen helpommuudesta nuoremmalla iällä. 6. luokalla aloittaminen haastaa kuitenkin järjestelmämme. Jos halutaan, että B1-kieltä edelleen opettaa aineenopettaja tai kaksoiskelpoisuudella varustettu luokanopettaja, on kunnan pitänyt varustautua pääsääntöisesti joko täydennyskouluttamalla tai varautumalla siirtymäkorvauksiin.
Mutta jotta tuntijaon kanssa ei olisi niin helppoa, huomattiin valtakunnan tasollakin lopulta se asia, joka kunnissa oli huomattu jo pian Valtioneuvoston asetuksen jälkeen. Oppilaan kokonaistuntimäärä ei täyttynytkään perusopetuksessa, ja siksi luotiin kesken kaiken siirtymäaika. Siirtymäajasta tehtiin lopulta niin pitkä, että useita aineenopettajia hirvittää. Nyt kun väännetään oppiaineiden vuosiluokkaistamisia ja paikallisia painotuksia, on tietysti hieman koomista ajatella, että 9. luokan sisältöjä ja tavoitteita tullaan opettamaan vasta vuonna 2019.
Kun näiden kahden viimeisen kappaleen ongelmat lasketaan yhteen, tullaan myös yhteen pulmaan, jonka toivon todella kuntien valmistelevien virkamiesten huomanneen valmistellessaan ensi vuoden talousarviota: Ensi vuoden talousarviossa on tullut huomata viiden kuukauden ajaksi varata palkkarahat ruotsin kielen opetuksen varhaistetulle kielipolulle. Ensi vuonna tämä maksaa vähintään kaksi vuosiviikkotuntia jokaiselle perusopetusryhmälle (jos ruotsi opetetaan koko luokan ryhmissä) tai mahdollisesti enemmän, jos ruotsia opetetaan jakoryhmissä, kuten kieltä on usein tapana opettaa. Kun tähän lisätään vielä mahdolliset siirtymäkorvaukset, joita kielenopettajille pitää maksaa, voidaan kunnan 6. luokkalaisten perusopetusryhmien määrä helposti kertoa noin kolmella neljällä, niin saadaan tietää ylimääräisenä tarvittavien tuntikehystuntien määrä. Seuraavana vuonna tämä määrä puoliintuu ja vuonna 2018 kuoleentuu, kun siirtymäaika tältä osin lakkaa. Jos tätä ei kuitenkaan nyt sattumalta ole huomioitu talousarviossa, ovat rehtorit aika pulassa ensi lukuvuoden lukujärjestystyötä aloittaessaan ja opetusryhmien keskikoko kasvaa.
No entäs sitten perusteiden ainekohtaiset tavoitteet ja sisällöt? Mittavan työn loppuun saattamisesta huolimatta Opetushallituksen työryhmät eivät pystyneet kentältä toivottuun tavoitteiden ja sisältöjen rajaamiseen riittävästi. Tavaraa jäi vielä ihan hirvittävästi, 400 sivua, kaikkiaan. Meidän opetuskoordinaattorimme tapaa aina sanoa, että peruskoulussa sisällöistä voisi raakata puolet pois ja mennä loputkin hitaammin. Ja uskon tähän hyvin vahvasti. Jos perusopetuksen tavoitteena on ensisijaisesti kasvaa ihmisyyteen ja yhteiskunnan vastuulliseen jäsenyyteen, voisi niitä elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja rajata kyllä opsin sisällöistä ja keskittyä oppimaan oppimisen taitoihin ja laaja-alaiseen osaamiseen. Kyllä niillä taidoilla se sisältöpuoli sitten otettaisiin vastaan myöhemminkin. Lisäksi ainekohtainen teksti on keskenään hieman epätasaista, joka tietysti johtuu myös tieteenalojen erilaisuudesta. Tämä kuitenkin haastaa nyt mm. vuosiluokkaistustyötä paikallisella tasolla. Esimerkiksi Tampereen kaupunkiseudulla etsimme tähän työhön parasta aikaa kustannustoimittajaa, joka saa vuosiluokkaistetut tavoitteet ja sisällöt ja niiden tarkennukset samanmuotoisiksi eri oppiaineissa. Ei mikään pikkuhomma. Ja suoraan sanoen, se vuosiluokkaistaminenkin olisi voitu tehdä valtakunnallisesti, se olisi säästänyt paikallisen työn vaatiman ajan oleelliseen.
Yksi iso ongelma oli tekninen. ePeruste- järjestelmä ei valmistunut ajoissa. Parasta olisi ollut, että teksti olisi suoraan saatu rakenteistettuna sähköisenä tekstinä, nyt joka puolella työ aloitettiin monella eri tavalla. Se aiheutti sen, että joku valitsee julkaisujärjestelmäkseen ePerusteet, toinen vaikka Pedanetin ja kolmas jonkun muun. Ajatelkaapa, jos valtakunnallisesti olisi annettu sekä rakenteistettu teksti että oppiaineet vuosiluokkaistettuna valmiina sähköisessä järjestelmässä. SIihen olisi jatkettu paikallisilla tavoitteilla. Ihan timanttia. Ehkä ensi kierroksella.
Nyt sitten jokaisessa kunnassa pyritään käynnistämään sama perämoottori monella eri tavalla. Samaan maaliin pyritään, sinne saavutaan 1.8.2016. Jos edellä mainitsemani karikot olisi vältetty, olisi tämä aika voitu käyttää vaikka uuden toimintatavan pohtimiseen. Nyt koulun kehittämiskeskustelusta tuntuu tulleen edunvalvontataistelu, ja kun aika tuhraantuu tuntijaon ja vuosiluokkaistamisen paikalliseen päättämiseen, ehdimmekö ollenkaan kääntää ajatuksiamme riittävästi vaikkapa arviointikulttuurin muutokseen? Fakta on se, että opetamme sitä, mitä arvioimme. Jos todella haluamme toimia opetussuunnitelman luoman arvopohjan ja toimintakulttuurin mukaisesti, meillä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin alkaa arvioimaan oppilaitamme oppimisen tavoitteiden mukaisesti. Siihen opetussuunnitelma myös edellyttää, mutta siihen nykyinen ainekohtainen numeerinen päättöarviointi ei meitä ohjaa. Tähän kurssin oikaisuun meillä voisi vielä olla mahdollisuus, jos tartumme toimeen nyt. Minä ainakin uskon siihen, että se on mahdollista.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.