Viime viikkoina olen seurannut ja kuullut monta erilaista tarinaa siitä, miten OPS-työ on missäkin kunnassa järjestetty. Ylivoimaisesti käytetyin tapa näyttää olevan se, että kuntiin kehitellään perinteisesti oppiaineen mukaan järjestäytyneet ryhmät. Seudullamme seudullinen työ on järjestetty viiteen kokonaisuuteen, joihin oppiaineet on sijoitettu. Meidän seudullamme useimmat kunnat ovat järjestäneet niiden alle vastaavat kunnalliset ryhmät. Mutta ei meillä.

Opetussuunnitelmaa on perinteisesti tehty niin, että kun valtakunnan teksti on saatu, on se jaettu eri ryhmille ja he ovat kirjoittaneet sen saman tekstin muuttaen tai soveltaen sitä hieman paremmin oman kunnan tarpeita. Ja sen jälkeen jokaisella koululla on ollut vastaavat ryhmät, joissa sama teksti on kirjoitettu uudelleen jälleen tekstiksi. Pieniä muutoksia ja painotuksia tehden. Mutta pääsääntöisesti teksti on ollut kuitenkin sama teksti. Siis uskallan väittää, että lähes jokaisella OPS-työssä olleella opettajalla on kokemus siitä, että on ollut kirjoittamassa samaa tekstiä uudelleen. 

Moni meistä opetuksen ammattilaisista toivoi, että valtioneuvosto olisi uskaltanut antaa hieman rohkeamman tuntijaon: Voi, jos perinteisestä oppiainejakoisuudesta olisi uskallettu luopua edes hiukkasen! Ainoastaan luonnontiedon opettaminen alakoulun loppuun saakka integroituna aineena oli pieni askel kokonaisvaltaisempaan suuntaan. Kun tuntijako lopulta juhannuksen jälkeen 2012 julkaistiin, täytti opetusväen lähinnä epäusko: ensimmäisenä kaikki kauhistelivat ruotsin kielen varhentunutta opinpolkua, mutta aikaa myöten tuntijaon muutkin ongelmat paljastuivat. Nyt osa seudullisista yhteistyöprojekteista on jopa purkautunut siksi, ettei yhteiseen säveleen päästä tuntijaon osalta. Omalla seudullamme päästäneen, vaikka kaikki tekemämme esitykset on mollattu huonoiksi, joltain kantilta. Toisaalta parempiakaan ehdotuksia ei ole tullut. Mutta kuten olen sanonut, se marinoituu matkalla: Kun 10 vuoden päästä taas tuntijakoa uudistetaan, ei kukaan halua vaihtaa tätä. Kaikkeen tottuu. Paitsi.

Miksi taas saarnaan tästä tuntijaosta? No, se liittyy siihen, että seuraavaksi meidän tulisi seutukunnassamme päästä jakaman oppiaineiden sisällöt vuosiluokille. Tämä vuosiluokkaistaminen tarkoittaa siis yksinkertaisuudessaan sitä, että äidinkielessä mietitään, millä luokalla opiskellaan lauseenjäsenet ja millä jotain muuta. Toki näin yksinkertaista se ei ole, mutta siitä pitäisi päästä alkuun. 

Kuten sanoin, monessa kunnassa samaan tehtävään on valjastettu usean eri tason ryhmiä: seudullisia, kunnallisia ja koulukohtaisia. Saattaa olla, että kunnissa on huomattu tämä päällekkäisyys, eikä perinteiseen kirjoittamiseen sorrutakaan, mutta minä ja agenttini lähestyimme tätä asiaa aivan toisin: Uskon vahvasti, että opettajat ovat omien oppiaineidensa vahvoja ammattilaisia. He tietävät kyllä, mitä yksittäiset sisällöt ja tavoitteet oppiaineissa tarkoittavat. Ja minä haluan uskoa siihen. Haluan uskoa myös siihen, että esimerkiksi seudulliseen työhön valitut loisto-opettajat pystyvät arvottamaan, mitä milläkin luokalla pitäisi opettaa. Samaan tapaan kuin tuntijaossa, ei tässäkään asiassa ole yhtä ja ainoaa oikeaa vastausta. Tuskin yhtään. Siksi haluankin uskoa, että seudullisen ryhmän tuotos on paras mahdollinen ajatus siitä,  mitä milläkin vuosiluokalla pitäisi oppisisältönä kahlata. Ja jokainen riviopettaja voi luottaa siihen, että ne ratkaisut on tehty harkiten. Siksi me valitsimme toisen tien. Tai oikeastaan, emme me sitä tietä valinneet. Arvovalintamme ops-prosessissa johtivat meidät toiselle tielle.

Niin kuin olen teille kertonutkin, ajattelen minä, ettei seuraavaa opetussuunnitelmaa pidä kirjoittaa. Se pitää keskustella ja kokeilla, yrittää ja erehtyä. Kokea. Minä ajattelen, että on opettajien ammattitaito on varmasti olemassa kullakin vuosiluokalla opetettavissa asioissa. Mutta osaako, pystyykö ja voiko yksittäinen opettaja sisäistämään ja ymmärtämään opetussuunnitelman perusteiden 12 ensimmäistä lukua? Sen tärkeimmän? Siihen me tarvitsemme paljon yhteistä ajattelua ja siksi, keskustelua.

Ylöjärvellä ei siis tehty suuria hallintohimmeleitä siihen, kuka miettii äidinkieltä ja kuka fysiikkaa. Me lähdimme tarkastelemaan koko peruskoulutusta 12 ensimmäisen opetussuunnitelman perusteiden luvun kautta: Miten eri asiat näyttäytyvät niiden valossa? Sisällöt tulevat kyllä myöhemmin vastaan. Tämän ajatuksen valossa nimesimme viisi agenttivetoista ryhmää: tässä vaiheessa arviointiin, valinnaisuuteen, laaja-alaisen osaamisen kuntakohtaisiin painotuksiin, täydennyskoulutuksen järjestämiseen ja monialaisten oppimiskokemusten mahdollistamiseen rakenteiden avulla. Suunnitelmissamme on jatkossa jatkaa toimintaa mm. joustavan perusopetuksen, yhdysluokkaopetuksen ja vuosiluokkiin sitomattoman opetuksen sekä kielikylpyilyn osalta. Mutta tulevaisuuden koulua lähestyttiin siis jostain muusta näkökulmasta kuin perinteisesti oppiaineen näkökulmasta. Jotain ihan muuta. JIM.

Yllätin itseni siitä, että olimme tehneet tämän ratkaisun. Oliko päätös tietoinen? Ei. Olisimmeko pystyneet tekemään tämän päätöksen? Tuskin, jos olisimme laittaneet nämä kaksi asiaa vastakkain. Tai ainakin se olisi ollut vaikeaa. Päätöksemme muodostui, kun annoimme keskustelulle mahdollisuuden ja seurasimme omia arvojamme. Kun avasin tätä ajatustani agenteilleni, he yllättyivät. Mutta heidän ilmeistään näin sen, että hei, me tehtiin tämä oikein. Että työtämme ohjaavat enemmän arvovalinnat ja suuremmat linjat, kuin ay-liike tai yksittäinen oppiaine. Nekin ovat tärkeitä, mutta jos haluamme aitoa muutosta, on tie toinen. Uskon, että me kuljemme sitä tietä. Saapa nähdä, millaisia kaarteita tieltämme löytyy!