Illan keskusteluissa olimme jo valmiina luopumaan numeroarvioinnista kokonaan perusopetuksessa ja uudistamaan yhteishaun. Väsyneinä kaaduimme sänkyyn, vain herätäksemme aamuyöllä salille. What a jetlag! Aamu aukesi lumisessa Bostonissa, kuvernööri oli julistanut hätätilan ja me olimme valmiina... no, mihin vain.

image.jpg

Päivän aiheenamme oli Business, Technology and Learning environments. Olimme etsimässä vastauksia digitaalisaation merkitykselle oppimisessa ja koulutuksessa ja siihen, miten teknologia voisi tukea oppimisen tavoitteita. Hauskuus oppimiseen, ennakkoluulottomuus ja sen tukeminen ja pelillisyyden mahdollisuudet olivat myös listoilla. Pääsimme liikkeelle ja aloitimme aamumme CIC Bostonissa, josta startup yritykset voivat vuokrata toimitilaa. Kun moni muu keskittyi tilaan yrittäjyyden kannalta, minä tarkastelin tilaa perusopetuksen järjestämisen näkökulmasta: kun työskentelee Ylöjärven lailla alati kasvavassa kunnassa, on mietittävä koko ajan, mihin seuraavat uudet luokat perustetaan. Mistä raivataan tilaa, miten opetus järjestetään. Käytössä on vanhoja koulurakennuksia, viipaleita ja jopa entisiä perunakellareita. Miksei siis siihen sopisi tällainen yhteistilakin?

image.jpg

Tila-asioista siirryimme päivän substanssiin, ensimmäisen lauteilla oli Stephen Turnipceed Lego Educationilta. Luento alkoi toiminnallisesti, luovissa käsissämme syntyi ankkoja.

image.jpg

The hard thing about predicting the future, is asking the right question.

Pidin kovasti tämän miehen lähtökohdista. Keskustelimme uuden osaamisen kompetesseissa, oppijalähtöisyydestä, konteksteista, sosiaalisista vaatimuksista ja oppimisympäristöistä. Aikuisen rooleista ja arvioinnista. Mutta parasta tässä jo eläköityneessä miehessä oli innostus. Innostus oppimiseen, innostus tietoon. Jos olen eläköityessäni vielä puoliksikin noin innostunut oppimisesta, on ammatinvalintani ollut onnistunut.

image.jpg

En itse asiassa muista, kenen esityksestä nappasin yllä olevan kuvan. Mutta ajatus on puhutellut minua paljon sen jälkeen. Jos lähdemme korjaamaan vanhaa, paikkaamme sitä, laastaroimme, katsomme vahvasti menneisyyteen. Jos haluamme katsoa tulevaisuuteen, pitää meidän uskaltaa keksiä asioita uudelleen.

Pienryhmämme tutustumiskohde oli Jobs for the Future. Nimi antoi olettaa työn kehittämiseen tai välittämiseen liittyviä ajatuksia, mutta lopulta ajattelen, että olimme nivelvaiheyhteistyön sekä opinnonohjauksen uudistamisen jäljillä. JFF loi yhteyksiä koulumuotojen välille ja koulun ja työelämän välille.

What do you want to be, when you grow up?

image.jpg

School is interfering my education!

Kysyin toiminnanjohtajalta, mitä kompetensseja hän näkisi, että perusopetuksen pitäisi vahvistaa. Vastaukset olivat tuttuja:

Projektioppiminen            Ilmiöpohjaisuus        Kokeileminen             Ongelmanratkaisu

Yhteistyö työelämän kanssa      Oppijalähtöisyys

Ja kun joka paikassa huomataan, etteivät ratkaisut ole uusia, pitäisikö meidän nähdä ja kokea ne uusina? Tämä on se suuri REDESIGN kysymys, jota olen kysynyt itseltäni uudelleen ja uudelleen. Kun opettaja vastaa, että kyllä me jo tehdään ryhmätyötä, miten heitämme vastapallon, että yksittäinen toimintatapa pitäisi nähdä monella lailla uudella tavalla oppimisen tapana ja oppimisen välineenä sekä myös oppimisen kohteena. Mitä siis pitäisi tehdä? JFF:n vastaus oli

Take education from ivory tower and make it practical.

Tästä alkoi kehittymään myös ajatukseni opinto-ohjauksen muuttamisesta pitkäjänteisemmäksi elämänohjaukseksi. Ja seuraavana päivänä MITin professori vahvisti fiilistäni. Mutta siitä vasta huomenna.

image.jpg

Ryhmä 1 lumikinosten keskellä. Väitimme, että:

1. Kaikki oppiminen on arvokasta ja oppimista tapahtuu koko ajan.

2. Oppimisympäristöistä oppimiskokemuksiin!

3. Yritykset luovat mahdollisuuksia, mentoroivat, kantavat yhteiskunnallista vastuuta ja hakevat tulevaisuuden tekijöitä. Työelämä on myös asiakas. It´s a two way street!

4. Kaikista opettajista sivutoimisia yrittäjiä.