Viime viikolla olin tämän keksimäni termin kanssa kahteen kertaan framilla: Ensin kollega Pirkkalasta (kiitos Mika!) oli kiinnostunut, miten moksuja tehdään - josta hämääntynyt ihmetys seudullisessa projektiryhmässä: siis mitä? - ja toiseen kertaan tapasin NETforumissa ihanan Iida Peltomaan, OPS-hautomoista tutun, joka kyseli, että mitä ihmettä sä nyt teet. Niinpä. No, tässä se nyt on.

image.jpg

Kaikki alkoi siitä, että mietimme keväällä agenttiporukan kanssa, miten suunnitella monialaisten oppimiskokonaisuuksien paikallinen ohjeistus sellaiseksi, että saisimme mahdollisimman järkevästi kirjoitettua aiheesta paikallisen tekstin. Perusteissa paikallisesti päätettäviä asioita monialaisista kokonaisuuksista taitaa olla toistakymmentä. Mutta miten tehdä se niin, että sama kaava toimii kahden tunnin tai koko vuoden kokonaisuuteen, yhdellä tai 50 opettajalla, kahden tai vaikka kaikkien oppiaineiden yhdistelmänä, mihin tahansa aiheeseen, pintaraapaisuna tai syväluotaavana, ihan miten vain? Ja niin, ettemme me etukäteen määrittele sille aihetta, vaan aihe voi olla ajankohtainen tai koulun omasta tarpeesta kumpuava. Tai mikä vaan. Kerroin tästä prosessista toukokuussa.

Alusta asti koin, että tässä aiheessa ollaan nyt tämän OPS-työn ytimissä. Tässä työssä voidaan saada aikaan se naksahdus opetushenkilöstön aivoissa, joka tähän uudistumiseen tarvitaan. Niinpä päätin heittää itseni peliin: Päätin lähteä yhden agentin kanssa kiertämään jokaisen koulun, ja heittäytyä harjoittelemaan tätä suunnitteluprosessia kaikkien koulujemme oppilaiden ja opettajien kanssa. Varasin syksyn kaikki keskiviikot ja perjantait tähän työhön. Jaoin vuorot ja kalenteroin koko homman. Vähän jännitti, sillä tuloksenahan tästä voisi tulla täysi katastrofi, jossa itse toimisin vielä pääroolissa. Nyt se kuitenkin toimii suurin piirtein näin:

image.jpg

Viikkoa ennen H-hetkeä koulut saavat ohjeet Tuula-agentin lähettämänä. Tuolloin pyydämme kouluja päättämään teeman, minkä ympärillä he haluavat työskennellä. Yhteisenä teemana tarjoamme Liikkuvaa koulua, mutta sen saa vaihtaa, kunhan oppilaskuntaa kuullaan prosessissa. Lisäksi koulua pyydetään sanelemaan meille aikataulut meidän esityksemme pohjalta. Siis koulukuljetukset ja ruokailut muodostavat aikataulun jokaisella vierailulla vähän erilaiseksi. Ja sitten koulu päättää vielä ryhmänmuodostuksensa omalla tavallaan.

Päivämme alkaa aina tunnin briiffauksella opetushenkilöstölle. Kerromme mistä monialaisissa kokonaisuuksista on kyse ja miksi teemme tätä kierrosta. Kannustamme ottamaan omistajuutta prosessista ja miettimään tuntoja ja kokemuksia. Kaikkea saa ja voi tapahtua, erehtymiselle, uuden hoksaamiselle ja aikataulujen tai toimintatapojen rajuillekin muutoksille annetaan mahdollisuus.

image.jpg

Opebriiffin jälkeen pidämme päivänavauksen. Olemme kiertäneet nyt kolme koulua ja olemme kokeilleet päivänavausta sekä livenä salissa että keskusradiosta. Ja sitten lähdetään töihin. Ensimmäisessä vaiheessa monialaista teemaa lähestytään ideapaperin kanssa monesta näkökulmasta. Toisessa vaiheessa ideat esitellään ja ryhmäydytään uudelleen jatkamaan työskentelyä niissä ryhmissä, mitkä tuntuvat luontevilta. Kolmannessa vaiheessa koko ison ryhmän ideat kootaan yhteen ja niiden avulla täytetään MOKSU-paperi (Monialaisen OppimisKokemuksen SUunnittelupaperi), jossa tulee huomioitua monenlaista asiaa, jota perusteissa paikallisesti pyydetään päättämään. Siinä mietitään mm. mitkä laaja-alaisen osaamisen kokonaisuudet tulevat esille tässä moksussa tai miten oppilas voi osoittaa osaamistaan tässä moksussa. MOKSUun tulee dokumentoitua monialainen oppimiskokonaisuus ja samalla tulee todennettua se, että jokainen oppilas pääsee paitsi osallistumaan, myös suunnittelemaan monialaista kokonaisuutta vähintään kerran vuodessa. Tässä seuraavassa kuvassa yhden koulun 8.luokkalaisten MOKSU.

image.jpg

Oppilaiden lähdettyä kotiin kokoonnumme opettajien kanssa reflektoimaan kokemusta. Mietimme päivän kokemusta, mutta myös sitä prosessia, mitä jokainen koulu itse omistaa tässä. Onnistuivatko ryhmäjaot, toimiiko meillä? Jos kierroksemme lopuksi käsillä on toistakymmentä erilaista, hiottua prosessia, olen tyytyväinen. Ei tämä meidän juttumme täydellinen ole. Se on hyvä pohja, johon jokainen koulu tekee koulukohtaiset tarkennukset. Silloin MOKSU-prosessista tulee koulunsa näköinen, jonka toteuttaminen on motivoivaa. Itse saadut ideat eivät tällä kertaa minua kiinnosta sinänsä. Koulut voivat itse sitten päättää, miten jatkojalostavat tai toteuttavat saatuja ideoita. Se onkin sitten ihan toinen juttu. Mutta me siis harjoittelemme tässä suunnitteluprosessia.

Loppujen lopuksi haluaisin kirjata paikalliseen opetussuunnitelmaan monialaisista kokonaisuuksista suurin piirtein pari lausetta. Siis vastauksena niihin pariin kymmeneen kysymykseen vain yhden, kaksi lausetta. Ne lauseet menisivät suurin piirtein näin: Ylöjärven kaupungin peruskouluissa monialainen oppimiskokonaisuus suunnitellaan syksyisin kunnallisen prosessikaavion mukaisesti ja monialaisen kokonaisuuden suunnitelma kirjataan lukuvuosisuunnitelmaan. Monialainen oppimiskokonaisuus toteutetaan lukuvuoden aikana ja sen toteutuminen kirjataan lukuvuosikertomukseen. Ei muuta.

Nyt takana on siis kolme koulua: kaksi yhtenäiskoulua ja yksi pieni alakoulu. Ensi viikolla siirrymme suurempiin alakouluihin. Ensimmäiset kokemukset ovat olleet huikeita. Lähes poikkeuksetta ensimmäisellä briiffauksella yritetään hakea tosi tarkkoja ohjeita. Ensimmäinen vaihe lähtee käyntiin hitaasti. Sitten alkaa ajatus lentää. Liikkuva koulu ei ole aiheena paras mahdollinen, sillä sen mahdollisuuksia monialaisena kokonaisuutena pitää avata lapsille kovasti. Se tuntuu avautuvan vain liikunnan näkökulmasta, mutta oikeaan suuntaan tönien se lähtee sitten avautumaan. 2017 yhteinen teema on varmasti Suomi 100, mutta ensi vuonna koulut voivat hyvin työstää aihetta mistä tahansa sopimastaan aiheesta. Tai vaikka jokainen luokka-aste erikseen, jos niin päättävät.

image.jpg

Alkuopettajat heti muokkasivat prosessikaaviota.

Huomasimme pian, että MOKSUsta tarvittiin muksuversio. Moksun kieli on hieman hankalaa lapsille, kun päättää pitää niin vaikeista asioista. Mutta toisaalta huomasimme pian, että työstämämme ideapaperi kävi oikein hyvin muksuversiosta. Toisaalta moni opettaja sai ihan upeaa jälkeä aikaan, kun moksua täydennettiin yhteisesti.

Mitä ideointi sai aikaan lapsissa? No. Yksi seiskaluokka oli päättänyt, että heidän koulunsa pihaan pitää saada tekonurmikenttä. Pojat olivat hakeneet liikuntavarastosta mitan ja lähteneet mittaamaan tekonurmen pituutta ja leveyttä. Näistä oli laskettu ala ja sen jälkeen pojat olivat etsineet netistä tekonurmen hinnan neliöltä. Vaikka lopulta todettiinkin, ettei minkään maailman markkinoilla saada kokoon 54 000e, tuli tästä kokonaisuudesta opettavainen kuin mikä. Eikö kuulosta huikealta! Toisessa koulussa taas opettaja tuli palautetilaisuuteen lähes kyynel silmässä. 9. luokkalainen tukea tarvitseva oppilas oli ottanut pienempien oppilaiden kanssa työskennellessä ohjat ja isällisesti ohjannut pienempiä toimintaan, pitänyt kuria ja järjestystä yllä ja jakanut ohjeita. *...peruskoulun tavoitteena on kasvattaa ihmisyyteen ja miten se nyt oli...*

image.jpg

Tähän voi heittää vaikka sinitarratikkaa ja päättää,mitä nyt tehdään.

Entäpä opettajat sitten? Ihan huikeaa. Ette voi uskoa, miten ylpeä olen näistä opettajista. Se pedagogisen keskustelun hehku, joka jokaisessa koulussa on päivän päätteeksi virinnyt, on mieletöntä. Uskomattomimmat kommentit kertovat, miten yhtäkkiä joku katsoo opettajuutta ihan uudesta näkökulmasta, tai siitä, miten koko opetuksen uudistamisen idea on valaistunut. Kokenut aineenopettaja kertoo vilpittömän arvostuksensa alkuopetuksen kollegalleen ja yhteistyön ymmärtäminen ja arvostus toisen työtä kohtaan nostaa päätään. Ja jokaisessa koulussa halutaan paitsi toteuttaa nyt lasten keksimistä ideoista jokin, myös testata työtapaa vielä uudemman kerran tänäkin vuonna, kun kerran saatiin näin hyvää aikaan.

Kannattaako siis hallinnonkin jalkautua ruohonjuureen? Ehdottomasti. Se antaa aikaa koulun henkilöstölle myös samalla hoitaa monen monta muuta asiaa, kun olen kerran siinä paikalla. Kannattako tällaiseen heittäytyä? Kyllä kannattaa. Upeiden ideoiden lisäksi olennaista ovat ne oivallukset, joita yksilöiden päissä ja yhteisön keskuudesta syntyy. Uskon vahvasti, että tämän #koulukierroksen jälkeen Ylöjärven peruskoulut ovat jälleen askeleen lähempänä tulevaisuuden koulua.