Muistatteko, kun kirjoitin prosessiomistajuudesta? Siitä, miten tärkeää jokaisella tasolla on kokea olevansa osa muutosta? Ja siitä, että Ylöjärvellä OPS2016-prosessi on tietoisesti jaettu eri tasojen prosesseiksi, joissa jokaisessa pyritään vahvistamaan sen tason prosessiomistahuutta?

Yhtenä tasona, tietysti, meillä on kunnan opetushenkilöstö. Ensimmäinen vaihe tässä prosessissa olivat koulujen omat pedagogiset kahvilat. Niissä oli tarkoitus antaa perusinfo muutoksesta mahdollisimman muuttumattomana pakettina, jotta jokainen saisi sen tasalaatuisena. Siksipä pistin itseni peliin ja kiersin kaikki koulumme. Ne on nyt melkein pidetty, 14 pedagogista kahvilaa ja huomenna on  viimeinen, vaikeimmin kehitysvammaisten koulullamme Kaiharissa. Loka-marras-joulukuun olen kulkenut koulusta toiseen, julistanut OPSin evankeliumia, ja tavoittanut näillä pedagogisilla kahviloilla yli neljäsataa opetuksen ammattilaista.

No, mitä jäi käteen? Ainakin se, että meillä on upeaa opetushenkilöstöä, heidän osaamisestaan se ei jää kiinni. Ja lupaukseni, että nämä ped. kahvilat jäävät tässä prosessissa ainoiksi kalvosulkeisiksi, se sai päännyökyttelyä aikaan. Siksi, nämä kahvilat jääkööt ainoiksi kalvosulkeisiksi. Nyt osallistamista peliin. Ja omat ennakkoluuloni siitä, kenelle muutos on vaikein jakaa, saivat myös kyytiä.

Mistäpä sitten höpisin? Olin koonnut  noin parinkymmenen kalvon shown, jossa yhdistelin Aulis Pitkälän, Anneli Rautiaisen, Irmeli Halisen sekä omia diojani ja ajatuksiani. Puhuin tulevaisuudessa tarvittavasta osaamisesta, toimintaympäristön muutoksesta, täydennyskoulutuksen tarpeesta, prosessiosallisuudesta, työkaluista muutoksessa ja siitä, mistä pitää luopua. Loppuvaiheessa jo itseänikin hymyilytti, kun sama läppä lensi samassa kohdassa, kerta kertansa jälkeen.

Sain kohdata koulujeni yhteisöjä heidän omissa ympäristöissään. Kohtasin hiljaa kuuntelevia yhteisöjä ja kriittisesti kantaa ottavia yhteisöjä. Kohtasin epäilyjä resurssien riittävyydestä ja muutoksen tarpeesta. Palautteitakin olen saanut viljalti.Opettajakunta kiittelee prosessin tietoista pedagogista johtajuutta ja sitä, että asioita on ajateltu etukäteen, ettei kaikkien ongelmien tarvitse tulla eteen yllättäin. Sitä, ettei tule kiire ja sitä, että jo etukäteen mietitään sitä, onko koulutus laadukasta. Mutta nämä pedagogiset kahvilat vahvistivat myös uskoani siihen, että tämän muutoksen merkittävin voimavara on osaava opetushenkilöstö. Muutos tapahtuu heidän päässään, heidän toimintakulttuureissaan, heidän luokissaan.

Yllätyin siitä, että (positiivisella tavalla) vaateliaimpia tässä prosessissa tuntuvat olevan 35-50 -vuotiaat miehet: Että pysähdytäänhän nyt miettimään, miksi näin tehdään? Ja negatiivisimmin suhtautuvat eläkeikää lähestyvät naiset. Että pitääkö minun vielä? Tässä onkin OPS-ryhmälleni pohdittavaa: miten motivoida toimintakulttuurin kehittämiseen uransa loppuvaiheessa olevia kokeneita opettajia? Miten motivoidaan heidät jakamaan viisauttaan ja osaamistaan koulumaailman asioista?

Tuntuu hyvältä, että ensimmäinen vaihe on kunnialla hoidettu. Seuraavana seuraa tammikuussa seitsemän puolikasta vesoa tulevaisuudessa tarvittavasta osaamisesta. Ne vedetään pelillisissä merkeissä, maltan tuskin odottaa! Ja pian alkaa myös oppilaskunnat osallistava kilpailu tulevaisuuden koulusta. Siihen on sitoutunut jopa kaupunginvaltuustomme ja kaupunginhallituksemme puheenjohtaja. Ylöjärvellä koulutus on tärkeää, vaikeinakin aikoina. Tämäkin kertoo siitä.

Nyt alkaa myös meidän OPS-työ vetäytyä joulun viettoon. Keväällä on kovasti tehtävää! Oikein rentouttavaa joulun odotusta Teille kaikille!