Olettehan muistaneet, että 1.8.2014 alkaen tuli voimaan uusi Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki? Monen moista kiemuraa siinä on opettajan ja rehtorin muistettavaksi, mutta itse olen saanut tämän lain käyttöönoton parissa kokea monenlaisia ahaa-elämyksiä. Suunnitteluapuna minulla on ollut meidän kuraattorityön koordinaattori.  On ollut mukava työskennellä tämän lahjakkaan naisen kanssa ja kyllähän se vain on niin, että kaksi päätä ajattelee enemmän kuin yksi.

Työhän aloitettiin meillä vahvasti jo keväällä. Yhteisöllisen oppilashuollon suunnitelman kehitteleminen eri kouluille sujui meillä varsin jouhevasti, koska olimme sattumalta tehneet edellisenä talvena hankkeen yhteisölliseen oppilashuoltoon liittyen. Miten suunnittelu silloin eteni, siitä voit lukea tästä.

Nyt oli aika suunnitella yksilökohtainen oppilashuoltokoulutus kaikille. Minun tavoitteeni koulutuksissani on aina se, että koulutettava voi kokea saavansa sekä ajattelun aihetta, että jotain valmistakin mukaansa. Keväällä se oli koulun oma työkirja, johon täydennettiin osiot ja josta muodostui yhteisöllisen oppilashuollon suunnitelma. Nyt yksinkertaistimme hieman konseptia, mutta silti tässäkin koulutuksessa on tarkoitus tehdä päätöksiä, päätöksiä, päätöksiä.

Minusta tässä on olennaisinta toimintakulttuurin luominen ja vakiinnuttaminen. Sen ymmärtäminen, mikä muuttuu ja mikä ei. Kaivoimme esille aluehallintoviraston koulutuksen kuvan prosessista. Pureskelimme sen palasiksi ja täydensimme sitä. Klikkailin kuvan Power pointiksi ja hyvin nopeasti tuli selväksi, että prosessia pitää selventää animaatiolla. Ja teinkin siitä sitten karvalakkiversion. Ihan hyvän, omasta mielestä.

Toinen innovaatiomme liittyi kirjaamiseen, sähköistä, turvallista järjestelmää kun ei vielä ole. Teimme tähän juttuun loistavan systeemin salassapidon kannalta. Iloitsin tästä innovaatiosta pari päivää. Pienestä sitä. Kysymys ei ollut kummemmasta kuin ruutuvihkosta ja siihen laitettavasta lomakkeesta. Innovaatio oli kuitenkin sen säilytys: Vihkon kanteen ei suinkaan kirjoiteta ko. oppilaan nimeä, vaan vastuuhenkilön nimi. Silloin vastuuhenkilö voi mennä hakemaan kansliasta vihkon ilman, että edes koulusihteeri tai rehtori tietää, kenestä oppilaasta puhutaan. Uuden lain mukaanhan oppilas tai huoltaja voi rajata esimerkiksi rehtorinkin ulos. Porsaanreikä siinä toki on: Jos asia liittyy oppimiseen, voidaan edetä kolmiportaisen mallin mukaisesti ja siitä taas ei voi kieltäytyä. Mutta saimme siis ratkaisun pulmaamme. Tämä pieni asia pelasti päiväni! Toisaalta esitän nyt tässäkin ihmetyksen siitä, että pöytään voidaan nuijia laki, joka on niin vaikeasti tulkittavissa, että lähes jokainen tulkitsee sen erilailla. Ja toimivaa kirjaamisjärjestelmää ei ole, kun laki tulee voimaan.

Kirjoitan toisen kerran siitä, mikä muuttuu ja mikä ei. Mutta opetusalan ammattilaiselle muistutan oppilashuollon olennaisimman asian: Oppilashuolto on jokaisen kouluyhteisössä toimivan työtä. Oppilashuolto ei siis kuulu vain yksittäisille ryhmälle. Oppilashuollon ytimen muodostaa arjen huolenpito. Ihan tavalliset asiat. Onhan lapsi puettu, puhdas ja koulussa? Onhan hänellä kaikki hyvin? Huomaammehan jokaisen lapsen? Jokaisen lapsen asia ei mene monialaiseen oppilashuoltoryhmään saakka. Useimpien huolenpito tapahtuu ihan arjen tasolla. Opettaja on aivan ytimessä tavatessaan oppilaan useita tunteja joka päivä. Silmät auki. Huomatkaa, puuttukaa, auttakaa ja tukekaa. Varhainen tunnistaminen ja puuttuminen pelastaa monen lapsen. Jokainen on tärkeä.