Luitteko tämän päiväisen Opettaja-lehden?

Olli Luukkainen kirjoittaa kansainvälisestä koulutusalojen huippukokouksesta. Tähän konferensiin tulee osallistua nimenomaan poliittisen johdon ja ammattijärjestön yhteistyön nimissä, sekä opetusministeri että ammattijärjestön puheenjohtaja yhdessä.

Konferenssin lopussa jokaisen maan tuli nimetä kolme tärkeää painopistettä, joihin on keskeistä satsata ensi vuoden Kanadan summitiin mennessä. Suomen nimeämät kohteet olivat:

1. Reflektiivinen autonominen opettaja

2.  Opettajan osaamisen jatkuva kehittäminen ja 

3. Opettajan professiopohjaisen perustehtävän kirkastaminen.

Ohhoh. Ensimmäinen vaati useamman lukukerran, ennen kuin edes kokonaisuus hahmottui. Reflektiivinen autonominen opettaja. Hmm. Wiki tietää kaiken.

Reflektio on yleiskäsite niille kognitiivisille ja affektiivisille toiminnoille, joilla yksilö pyrkii selvittämään kokemuksiaan tavoitteenaan uuden tiedon konstruointi tai uusien näkökulmien löytäminen. Reflektio on välttämätön sekä yksilön että organisaation oppimiselle. Syvällinen oppiminen edellyttää teorian ja käytännön ymmärtämistä. Reflektiivisessä prosessissa pyritään tähän tietoiseen ymmärtämiseen.

Reflektio koostuu neljästä vaiheesta:

  1. tekeminen ja kokeminen
  2. kokemusten reflektointi - mitä opin, mitä tunsin?
  3. uusien oivallusten käsitteellistäminen ja oman teorian parantaminen
  4. uuden teorian testaaminen ja palautteen etsiminen

Yksilöllistä reflektiivistä prosessointia tapahtuu mm. portfolion tai oppimispäiväkirjan kirjoittamisessa, samoin kuin vuorovaikutteisissa oppimisprosesseissa.

Siis tärkeää on, että suomalainen opettaja saa jatkossakin päättää itse opetuksensa järjestämisestä, oppimateriaaleista ja työtavoista. Hän tutkii omaa opetustaan jatkossakin ja kehittää sitä jatkuvasti. Onko tässä vastaväite opettajien (tai lastentarhanopettajien) pätevyysvaatimusten alentamiselle? Ehkä myös vastaväite kehysriihen päätökselle, että perusopetuksessa koulunkäyntiavustajat luetaan osaksi opettaja-oppilassuhdetta?

 

Opettajan osaamisen jatkuva kehittäminen, täydennyskoulutus ja sen rahoitus, lienevät aina listoilla. Lienee tarvetta kehittää erilaisia mahdollisuuksia opettajien täydennyskoulutukselle. Uusi opetus kannustaa oppilaiden vertaisarviointiin ja toiminnan kehittämiseen palautteen perusteella, voisimmeko tehdä sitä myös opettajien kesken? Ns. pikkukurssit ja kollegoilta oppiminen nostaa päätään, yt-aika aktiiviseen käyttöön, niin tämä mahdollistuukin. Ja samaan aikaan, pelkästään yleinen osa uudessa opetussuunnitelmassa on monilta paikoin niin yksityiskohtainen, että opettaja tarvitsee sivistyssanakirjan pelkästään selvitäkseen lausehirviöistä. Jos viitsii sitä niin tarkkaan tutkia. Onhan me ennenkin osattu.

 

Opettajan professiopohjaisen perustehtävän kirkastaminen, niin. Kasvatus nousee selkeästi opetuksen rinnalle uudessa opetussuunnitelmassa. Ehkä jopa ohi. Samaan aikaan opiskelihuoltolaki erottaa pedagogiset ja oppilashuollolliset huolet toisistaan. Ja nämä molemmat ihan normaalista arjen huolenpidosta. Perustehtävää pitäisi kirkastaa, mutta samaan aikaan opetuksen sisältöjen ja tavoitteiden rinnalle nostetaan laaja-alaisen osaamisen vaateet, monialaiset oppimiskokemukset, ilmiöpohjaisuus ja kaikki ihan samalla rahalla.

 

Ohhoh. AIkamoisia painopisteitä. Ja kun mukana oli myös ministeri, niin myös lupauksia? Jäädäänkö odottamaan näitä hienoja uudistuksia, miten ne meille tarjoillaan? Ja huomatkaa, vuoden sisällä!  ;)