Olen tänä keväänä saanut kuulla ihania tarinoita siitä, miten minut on nähty ammattilaisena ja johtajana erilaisissa tehtävissä. Tapaani tehdä työtäni ovat vaikuttaneet monet ihmiset. Siksi ajattelin tässä puheenjohtajakamppiksen lopputohinoissa kirjoittaa vielä ne lämpimät ajatukset erilaisista henkilöistä, jotka ovat vaikuttaneet siihen, millainen johtaja minusta on tullut.

Työskennellessäni koulunkäyntiavustajana rehtorimme Elias Rissanen tapasi istua seuraani. Saatoin tehdä opehuoneessa vaikkapa materiaalia, kun Elias istui viereeni, tarttui värikyniin ja saksiin kanssani ja alkoi puhua koulustaan. Miten Leena näet meillä tämän? Miten tekisit tämän? Hän oli jatkuvasti kiinnostunut ymmärtämään työyhteisöään paremmin ja paremmin. Tämän halusin ottaa mukaani työuralleni. Sekä sen, että jokainen työntekijä, asemastaan riippumatta, on merkittävä koululle. Kuka tahansa saattaa jollekin lapselle olla se merkittävä aikuinen.

Kun valmistuin, siirryin Itä-Helsinkiin Kallahden peruskouluun. Rinnakkaisluokan opeksi sattui Christina Tolvanen, joka ehkä toisena koulupäivänäni tuli sanomaan, että Leena, olen odottanut kaltaistasi työparia vuosia. Nyt lähdetään tekemään yhdessä. Nuorena opettajana sain konkarin rinnalleni, joka opetti askeleet yhteisopettajuuteen. Hän opetti minulle, mitä on olla opettaja. Ja kantoi varmasti monen raskaan ajan yli. Samoin hän opetti minulle, mitä tarkoittaa, kun opetussuunnitelma ohjaa opettajan työtä. Siitä tuli rakas oppi koko opetusalan uralleni. Ja ehdottomasti kannatan mentorointia, olen pari vuotta toiminut Suomen Mentorien hallituksessakin, minulla on itselläni nytkin mentori ja mentoroin erästä opetusjohtamista opiskelevaa opettajaa.

Kun jäin eka kertaa äitiyslomalle, kouluni apulaisrehtori Jane Majanen tuli katsomaan minua ja vauvaa. Hän sanoi minulle, että kun he olivat syksyllä aloittaneet koulun ilman minua, hän huomasi, millainen merkitys minulla oli koulun toiminnassa ollut. Sinusta pitäisi tulla rehtori, hän sanoi. Tiedän, että menetän hyvän opettajan, mutta sinun paikkasi on rehtorina. Ja siitä se sitten lähti. Ensin opetushallinnon tutkinto, sitten JET, henkilöstöjohtamisen sivuaine ja lopulta tähän mennessä yhteensä seitsemän johtamisen tutkintoa. Mutta suurin oppi on kuitenkin ollut, että toivon, että jokainen esihenkilö ottaa vastuuta alaistensa urista. Että kertoo heille, miten näkee työntekijänsä, mihin uskoo, että henkilöllä olisi mahdollisuuksia. Se oli minulle tärkeä oppi mukaani.

Tullessani rehtoriksi minulle muodostui taas tärkeä mentorointisuhde. Kokenut rehtori Kari Töyrylä otti meidät, minut ja pari muuta nuorta rehtoria, huomaansa ja tapasimme porukalla kuukausittain. Kari oli aina valmis oppimaan lisää meiltä, mutta samaan aikaan ohjasi meitä lempeästi ja jämäkästi kohti rehtorin uria. Se oli tärkeää. Tärkeäksi muodostui myös yksi kollegasuhde siitä porukasta, rehtori Mirja Pere oli pitkään sparrauskumppani, jonka kanssa rehtorin työtä pohdittiin. Oppini tästä ehkä oli se tapa, jolla Kari asennoitui meidän ohjaamiseemme. Että mentori usein saa myös itse paljon mentoroinnista. Ja Kari taisi jatkaa mentorointiamme vielä sen jälkeenkin, kun itse ohjelma päättyi. Se kertoo kyllä hänestä ihmisenä. 

Yksittäisistä ihmisistä muodostuu yhteisö. Roihuvuoren ala-asteen henkilökunta muodostaa aivan erityisen yhteisön ja saan olla onnekas, kun olen saanut johtaa sitä palasen matkaa. Tämän yhteisön erityisen voiman tietää jokainen, joka on joskus saanut siellä hetken tehdä töitä. Tänä keväänä, kun tarvitsin apua puheenjohtajavaalissa, hyppäsivät muutamat Roihikan työntekijät remmiin. He tulivat vaalitilaisuuteen ja kertoivat valtuutetuille, millainen ihminen ja johtaja minä olen. Kymmenen vuotta sen jälkeen, kun lähdin siitä koulusta. Mutta se koulu opetti minulle valtavasti. Ja se joukko, muuttuneenakin, edelleen minulle valtavan rakas.

Tullessani opetuspäälliköksi valmisteltiin uutta opetussuunnitelmaa. Aloitin pitämään Opsia etsimässä -blogia, joka oli minulle tapa reflektoida sitä muutosta, joka ilmassa oli. Blogista tuli suosittu, verkostot kasvoivat huimasti, mutta tärkeimmäksi ehkä nousi se, että sain seurata Irmeli Halista OPS-työn johdossa. Silloin minusta tuntui, että Irmelillä oli maailman ihmeellisin työ. Että hän sai johtaa opetussuunnitelman laadintaa. Mutta reppuun tarttuivat myös ne Irmelin monet viisaat sanat ja ymmärrys siitä, miksi opetusta järjestetään. Ne ovat kulkeneet mukana kaikki nämä vuodet, kuten myös rakkaus opetussuunnitelmaan ja sen kanssa työskentelyyn. Ylöjärven vuosilta tärkeinä henkilöinä mieleen ovat jääneet myös kaupungin rehtorit sekä OPS-agentit, jotka opettivat minulle paljon siitä potentiaalista, joka opetushenkilöstöllä on. Siitä, miten osaava ja hyvinvoiva opetushenkilöstö toden totta on opetuksen laadun ylläpitäjä ja kehittämisen voimavara. Heitä vaivaan pohdinnoilla usein edelleenkin. Noilta ajoilta näihin päiviin tärkeänä ihmisenä on kulkenut myös silloinen Pirkkalan opetuspäällikkö Ville Raatikainen. Villen kanssa olimme alueen ainoat opetuspäälliköt ja siksi sparrasimme toisiamme jatkuvasti. Sellaista työparia kunnan tasolla todella kaipasi, sillä opetusjohdossa olet lopultakin aika yksin. Kollega löytyykin helpommin kuntarajan toiselta puolelta. Siksi myös erilaiset rehtori- ja sivistysjohtoverkostot ovat todella tärkeitä.

Siirtyessäni valtakunnan tasolle Kuntaliittoon elämä ja työ muuttui aika lailla. Tärkeää oli yhteinen perusopetuksen tavoitteiden sparrailu silloisen Vanhempainliiton toiminnanjohtajan Ulla Siimeksen ja OAJ:n Nina Lahtisen kanssa. Heidän kanssaan työskennellessä huomasi hyvin, miten taustajärjestö ja tavoitteet voivat olla erit, mutta silti voidaan löytää yhteisiä tärkeitä teemoja eteenpäin vietäväksi. Tätä haluaisin yhteiskunnassa edistää.

Samaan aikaan tutustui myös ehkä parhaaseen puheenjohtajaan, johon olen koskaan törmännyt. Olli-Pekka Heinonen tullessaan Opetushallituksen pääjohtajaksi toi aivan uudenlaisen käsityksen siitä, millainen on hyvä puheenjohtaja. Tapa, jolla hän johti puhetta kokouksissa, piti yllä siltoja asioiden välillä ja lopussa kokosi keskustelun yhteen, oli ilmiömäinen. Ihailen valtavasti hänen tapaansa tehdä työtä.

Teknologiateollisuudessa työskentelyni aikana olen saanut tutustua paremmin kahteen nyt jo emeritusprofessoriin, joiden ajattelulla ja tavalla puhua ajatuksistaan on ollut minuun suuri vaikutus. Professorit Jouni Välijärvi ja Erno Lehtinen. Sitä ymmärrystä koulusta ja oppimisesta kun voisi pullottaa!

Näiden ihmisten lisäksi uran varrella on tullut vastaan satoja merkityksellisiä ihmisiä. Ja satoja lienee vielä edessä, kun uraa on toinen mokoma vielä edessäkin. Mutta nämä ovat erityisiä ihmisiä, joilta olen vuosien varrella pakannut eväitä ammatilliseen eväsreppuun. Ja niistä eväistä olen tänä päivänä valtavan kiitollinen. Kiitos.