Välillä tekee ihan hyvää lähteä työmatkalle ihan yksin, ilman kollegoja. On aikaa miettiä sitä, mitä tekee työkseen ja ehtii kehittelemään ihan omaan työhönsä juttuja. Kirjoittaessani tätä istun Café Esplanadissa, nakertelen piparkakkua ja juon teetä. Poltin kieleni. Ihan hyvä hetki pysähtyä miettimään, millainen päivä on takana.

Aamulla junassa ehdin kehittelemään OPS2016 –aiheista rehtorien seminaaria kesäkuulle. Ihan uudenlainen toteutustapa siihen nähden, mitä olin ajatellut. Ei mitään kovin kummallista, mutta sellaista, joka edistää kuntamme jokaisen koulun työtä. Joku kysyi minulta, lepäätkö koskaan, vai työskenteletkö aina? Mitähän siihen vastaisi? Ja junasta kohti Marina Congress Centeriä. Sitten ajatukset siirtyivät Kansallisiin peruskoulupäiviin.

Päivän puheenjohtajana oli Jorma Kauppinen, joka jämäkästi piti kiinni välitunneista ja puheenvuoroista. Aamu alkoi paneelilla tulevaisuuden peruskoulusta. Moninainen porukka jutusteli oppimisympäristöistä, opettajista koulun keskeisimpinä kehittäjinä, tieto- ja viestintätekniikasta ja monesta muusta. Seuratkaa Twitteristä, niin näette muutamia koottuja lauseita.  #peruskoulupäivät Lempparini oli ehkä se, että kuunnelkaa hiljaista oppilasta. Kun hän päättää sanoa jotakin, silloin kuulet luultavasti asiaa.

Päivä jatkui luennoilla OPS-uudistuksesta ja PISA-tuloksista. Ei tavallaan sinänsä paljon uutta. Päivän aikana raapustelin teknisiä mahdollisuuksia monialaisten oppimiskokonaisuuksien järjestämiseen peruskouluissa. Ja uudenlaisia ajatuksia kunnallisen työmme hallitsemiseen. TVT:llä lääkitystä ADHD:stani huolimatta olin koko ajan ihan tikissä. Päivä oli aika mukavasti rakennettu.

Iltapäivän ryhmätyössä pohdimme ensin uuden opetussuunnitelman oppimiskäsitystä ja sitten arviointia. Tärkeitä asioita ja monta hyvää ajatusta -ja uusina tuttavuuksina monta fiksua kollegaa. Aihioita oman kunnan OPS-työskentelyyn. Ja samaan aikaan kylmää hikeä siitä, että monta ajatusta pitäisi puhua auki koko opetushenkilöstön kanssa. Miten mahdollistan sen? Onnistunko siinä? Uusi ajatus: Opettajalla ei ole pedagogista vapautta, mutta hänellä on didaktinen vapaus. Niin. Mietin myös moneen kertaan sitä, mikä on opettajan oma velvollisuus? Lukea OPSin perusteet läpi? Paneutua siihen? Osallistua? Huh.

Päivään mahtui monta mielenkiintoista kohtaamista: Maarit Korhonen, kollegani Sitra-työskentelystä, henkilöityi minulle ensi kertaa. Eija Kauppinen, fiksu ja ystävällinen opetusneuvos sai kasvot ja persoonallisuuden - ja monta mukavaa tuttua moikattiin ja halittiin. Ja aika monta ”hei, ootsä Leena, oletko sä se bloggari, joka hehkuttaa OPSia?” -tapaamista. Oho. Olenhan minä. Se, joka innostuu OPSista.

Kannatti lähteä. Eikä tämä teekään hassumpaa ole.