Niinhän siinä sitten kävi, että aamulla saimme jättää palttoot huoneeseen ja siirtyä hotellin kokoustilaan työskentelemään. Työmme ajatuksia pystyi koko ajan seuraamaan reaaliaikaisesti aihetunnisteilla #uusikoulutus ja #neweducation Twitterissä sekä Facebookin Uusi koulutus-ryhmässä. Lisäksi käytössämme olivat loistavat Sitran porukoiden tekemät työkirjat, jotka täydentyivät muistiinpanoista, ideoista ja väiteaihioista.
Jokaiselle päivälle työkirjaan oli koottu kysymyksiä edelliseltä tapaamiseltamme ja niihin kysymyksiin yritimme paitsi löytää vastauksia, myös luoda väitteitä tulevaisuuden koulutukselle ja koko ajan kehitellä ideoita kokeiltavaksi.
Maanantaina mietimme siis, millaisen roolin Suomen tulisi ottaa globaalisti koulutuksen kehittämisestä ja mitä meidän tulisi oppia muualta ja mitä voisimme viedä. Pohdimme koulutuksen erilaisuutta ja moninaisuutta. Lähestyimme oppijakeskeisyyttä sekä aikuisen että lapsen näkökulmasta. Ja samalla, miten tässä personoidussa koulutuksessa taataan tasa-arvoiset mahdollisuudet taustasta, oppimisrajoitteista, paikasta, varallisuudesta tms. riippumatta. Maanantain kysymyksissä oli myös sellainen pikkujuttu: Mikä on se perusta, jonka koulutuksen tulisi antaa kaikille muuttuvassa maailmassa?
Säätä oli uhmannut Harvardissa vierailevana professorina toimiva Pasi Sahlberg, joka saapui luoksemme keskustelemaan. Mielestäni Sahlberg ei puheenvuorossaan sinänsä tuonut mitään, mitä emme olisi aiemmin kuulleet. Vaikeimpiin kysymyksiin emme saaneet ratkaisuja, koska niitä ei liene vielä olemassakaan. Mutta viikkomme aluksi saimme Sahlbergilta joitakin lähtökohtia keskusteluumme: Sahlbergin mukaan Suomen tilanne koulutuksen kehittämisessä on ainutlaatuinen. Millään muulla maalla ei ole riittävän suurta autonomiaa koulutuksessa, eli juuri Suomessa muutos on mahdollinen. Kuitenkin meillä on vision puutteen ongelma. Emme ole ihan varmoja siitä, mikä meillä on vikana, miksi muutosta tehdään ja miten muutosta tehdään. Pitäisi uskaltaa tehdä uudella tavalla, mutta mite tehdä se? Miten tuomme suomalaiseen kouluun kansakuntamme heikkouden, sosiaalisen kasvatuksen komponentit? Ja lisäksi, miten nostaa nämä aktiiviseen, terveeseen ja kirkkaaseen keskusteluun julkisesti.
Monesta näistä asiasta olen ihan samaa mieltä. Monia asioita tehdään hyvin, mutta niitä tehdään hajanaisesti, siellä täällä ja satunnaisesti. Tuntuu melkein siltä, että aidon muutoksen suurimmat jarrut eivät ole ne, jotka kieltäytyvät kaikesta- he kieltäytysivät joka tapauksessa - vaan ne, jotka laput silmillä sanovat, että me teemme jo niin paljon.
Tuosta aamupäivästä jäi minulle visio, jonka mukaisesti peilasin kaikkea muuta, mitä loppuviikolla näin: Pitäisikö visiomme olla, että jokainen 16-vuotias suomalainen tietää, missä on hyvä ja hänellä on halu oppia lisää?
Aika nopeasti alkoi kehittyä myös ideoita, mitä meidän tulisi tehdä. Näitä sorvattiin sitten torstaina jo ensimmäisiksi kokeiluiksi. Nopeimmin tuulta siipiensä alle otti www.opetalks.com johon voitte jo mennä jakamaan pieniä videoita opettajan näkökulmasta.
Osa iltapäivän puhujistamme oli paikalla Skypen välityksellä, mm. Elisabeth Pauley Boston Foundationin Education to Career -yksikön vetäjä. Hänen puheestaan olin kirjannut muutaman hyvän ajatuksen, joiden ruotimista haluan jatkaa jossain kohtaa rehtorieni tai agenttieni kanssa. Niitä olisivat mm. seuraavat:
How to design a school we think is best for children? Tästähän minä vauhkoan usein: Jos saisimme luoda uudelleen koulun, aloittaisimmeko aamukasilta, pitäisimmekö 45 minuutin tunnit ja vartti väliä välissä ja määrittelisimmekö, että matikkaa on sitten 3 h ja sitten siirrytään seuraavaan. Olisiko meillä niin kamala kiire, että meillä olisi kiire seisomaan jonoonkin ja odottamaan?
How can we buy more time of free-uo some time for teachers? Niinpä. Tätä sietäisi miettiä. Mistä voisimme luopua?
Teachers have great desires to share their best practices. Niin on. Ja meidän opetuksen järjestäjien edustajien pitäisi systemaattisesti mahdollistaa näiden hyvien ideoiden jakaminen. Toisiin muistiinpanoihini kirjoitin tästäkin idean Ylöjärven opettajia varten.
Samoista aiheista jatkoi myös Charles Fadel Curriculum redesign centerin perustaja.Opettajille pitäisi antaa aikaa kehittyä ja nähdä asioita myös koulun ulkopuolella. (Minun ajatukseni pyörivät OPETETin kehittämisessä) Toinen tärkeältä tuntuva asia koulussa oli yhdistää järki, käsillä tekeminen ja tunteet.
Näiden ja muutamien muiden alustajien jälkeen lähdimme ryhmätyöhön, josta muodostui päivän väitteitä. Jokainen ryhmä kirjasi päivittäin 2-4 väitettä keskustelujensa pohjalta ja julkaisi ne Facebookin ryhmässä. Väitteitä katsoessa on tietysti hieman haastava nähdä, miten paljon keskustelua ja ajatuksia kunkin väitteen takana on, mutta varmasti niissä on tärkeitä teesejä kehittämisen tueksi. Leikkasin päivän väitteet teille suoraan Facesta.
Yksi muuten omaan kehittelyyn jäänyt ajatus oli luoda kuntaamme valinnaisaine, jonka oppilas itse luo. Mutta tästä joskus myöhemmin.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.