WP_20140429_008-normal.jpg

Olin viime viikolla puhumassa kuntamme esi- ja alkuopetuksen yhteistyöpäivässä. OPSista, kuinkas muuten. Alun perin aiheenani piti olla toimintakulttuurin kehittäminen tulevaisuuden koulussa, mutta siitä se sitten kevyesti taipui OPS2016 kommentoitavana olevaan yleiseen osaan. Pohjanani käytin Martti Hellströmin blogin analyysia yleisen osan helmistä. 

Jotenkin tuntuu siltä, että varhaiskasvattajille tämä ajattelun muutos on aika helppoa. No, ehkä siksi, ettei heidän kovastikaan tarvitse muuttaa toimintaansa, periaatteessa. Mutta mihin varhaiskasvatuksessa sitten pitäisi kiinnittää huomiota?

Muistetaanpa ihan aluksi, ettei minulla ole minkäänlaista kosketuspintaa tähän koulutuksen vaiheeseen. Kääpiöosastoon, kuten sitä leikkisästi kutsun. Tai on. Rehtorina olen pitänyt vanhempainiltoja ja johtanut nivelvaiheyhteistyötä. Huoltajana olen juuri saanut muksun ekaluokan loppumetreille. Musiikkiluokanopettajana olen testannut tokaluokkalaisia. Joskus opettanutkin musiikkia alkuopetuksessa. Ja nyt, kun varhaiskasvatus on Ylöjärvellä siirtymässä sivistyksen hallintokuntaan, olen ollut kahdessakin valmisteluryhmässä miettimässä varhaiskasvatuksen siirtoa. Mutta silti. Ei kosketuspintaa, verrattuna vaikkapa tuossa kuvassa näkyviin ammattilaisiin.

Kun muksut tulevat kouluun heillä pitäisi mielestäni olla aiempaa enemmän arjen taitoja sekä tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Arjen taitoja: pukemista, napin laittamista, perunan kuorimista, vetoketjun kiinnivetämistä. Tavaroista huolehtimista ja niiden paikalleen laittamista. Pitäisikö näitä opettaa enemmän kotonakin? No pitäisi. Sen sijaan pistämme pumpulia muksujemme ympärille tarralenkkareiden muodossa ja teemme ihan liikaa eskareiden puolesta. No, minä ainakin tein. Tunne- ja vuorovaikutustaitoja: riitojen selvittämistä, toisen asemaan asettumista tai ihan vaikka yksinkertaisesti, miettimistä siitä, miltä minusta tuntuu.

Yhtenä vuonna Roihuvuoren ala-asteella meillä oli laajana teemana turvallisuus. Fyysinen ja psyykkinen. Joukossa oli paljon maahanmuuttajia. Lähdimme kehittämään tunnetaitojamme ihan sillä, että mietimme, miltä minusta tuntuu. Kun kaikki on joko tyhmää tai kivaa, eikä meillä ole muita sanoja, niin vaikea on sanoa, jos on surullinen tai ahdistunut. Taas lisää jotain, jota voisimme kotonakin rohkaista lapsiamme ääneen lausumaan. Tunnesanastoa, siis.

Ylöjärvi on tunne- ja vuorovaikutustaitoja opettavan Yhteispelin kehto. Tuohon nivelvaiheyhteistyöhön kaikissa kouluissamme sovelletaan Yhteispelin käytäntöjä, jotka on kehitetty Ylöjärvellä. Satakunta koulua ympäri Suomen saa koko ajan lisätietoa Yhteispelistä. Perusasiat ovat aika yksinkertaisia. Kuten aamupiiri. Ja jo päiväkodista tuttua. Meillä koulun puolella onkin paljon opittavaa päiväkodin väeltä. Kuten vaikka se, että kuulemme jokaista lasta jokaisena päivänä.

Jos joku kysyy, mihin sijoittaisin lisätunteja, se olisi alkuopetukseen. Kysyttäessä, mihin aineeseen, en vastaisi sitä helppoa matematiikkaa tai käsityötä, jossa on tuntunut olevan tuntivajetta. Minä laittaisin niitä laaja-alaiseen osaamiseen: arjen taitoihin, ihmisenä kasvamiseen, tunne- ja vuorovaikutustaitoihin, ajattelun ja oppimisen taitoihin. Muun muassa. Onneksi tähän suuntaan ajatteli myös tuo meidän loistava ammattilaisten joukko.