Arviointi tuntuu kuohuttavan mieliä nyt siellä ja täällä. Välillä asiaan ottaa kantaa lapsiasiavaltuutettu, välillä joku Hesarin mielipideosastolla ja takuulla aika moni opettajainhuoneissa ympäri Suomea. Twiittasin viime viikolla pari hyvää linkkiäkin erityisen hyvin pohdituista ajatuksista arviointiin liittyen. Tämä epävakaa tilanne ei tullut minulle lainkaan yllätyksenä, sillä kuten kerroin jo kesäkuussa, omassakin rehtoriseminaarissamme aihe nosti kuumia tunteita ja takki kääntyi itse kullakin moneen kertaan. Voin kertoa, että kuukausien kuluessa takit alkavat pysyä paikallaan. Ja ne alkavat tuntua jo aika mukaviltakin.
Uuden opetussuunnitelman mukainen arviointikulttuuri ei ole helppoa, eikä siihen hypätä kuin linnunmaitoon. Kylmää kyytiä on luvassa. Uskallan väittää, että 95% niistä opettajista, jotka väittävät jo arvioivansa OPS2016 -kulttuurin mukaisesti, valehtelee. Uuden opetussuunnitelman arviointikulttuuri ei ole vain sitä, että osaamista näytetään monipuolisesti monentyyppisillä dokumentaatioilla. Hankalinta lienee oikeasti se, miten käännämme arviointikulttuurimme tavoitteiden arvioinniksi perinteisen sisältöjen arvioinnin sijaan. Siinä on vielä meillä jokaisella tekemistä.
Tavoitteiden mukainen arviointi aiheuttaa työtä. Ihan varmasti aiheuttaa. Jos opettaja opettaa kymmentä ryhmää (tai ainetta), joissa jokaisessa opiskelee 20 oppilasta, tarkoittaa se jo yli 2000 tavoitetta, jota tulee arvioida, sillä kussakin aineessa on toistakymmentä tavoitetta, miten ne sitten missäkin on vuosiluokkaistettu. Aineenopettajilla tässä on toisaalta se etu, että he voivat tuntea oman aineensa tavoitteet kuin omat taskunsa. Luokanopettajana uskallan jälleen arvata, ettei kukaan voi hallita jokaisen aineen tavoitteita yhtä hyvin kuin aineenopettaja voi, vaikka jonkun tai joidenkin aineiden tavoitteet varmaan voikin. Toisaalta aineenopettajalla on pääsääntöisesti enemmän yksittäisiä oppilaita arvioitavana, kun taas luokanopettajalla oppilaantuntemus tukee arvioinnin suorittamista. Mutta ei siis kannata kummankaan kadehtia toisensa osaa. Tässä olemme vasta alussa. Harvalla on siihen oikeasti vielä välineitäkään. Mutta meillä ehkä pian on!
Aloin miettiä jo hyvissä ajoin viime keväänä, miten opettaja voisi seurata tavoitteiden mukaista etenemistä. Otin tuolloin yhteyttä Star Softiin, voisiko Wilmaan rakentaa aiheeseen välineen, mutta siellä heitostani ei juuri otettu koppia. Mietin asiaa jo aika lailla, mutta elokuussa toimistooni astui SkillzzUp -nimisen firman toimitusjohtaja Kimmo Kumpulainen, joka tarjoili arviointityökalua, mistä minä päätin kehitellä jotain, mitä minä haluaisin ostaa.
SkillzzUp on toisella asteella kehitelty jatkuvan arvioinnin väline. Kimmo oli ajatellut tuoda sitä peruskouluun opettajien muokattavaksi työvälineeksi, mutta minä pyysin tekemään siitä opetussuunnitelman perusteiden mukaisen välineen. Halusin siihen tavoitteiden mukaisen arvioinnin, itsearvioinnin ja laaja-alaisen osaamisen kertymisen samaan välineeseen. Halusin muuttaa mittareita ja pyysin ihan uudenlaista kuvaajaa todentamaan laaja-alaista osaamista. Uskalsin väittää, että kun tämän teette, saatte välineen, joka voidaan skaalata mihin tahansa Suomen kuntaan, tai vaikka maailmanlaajuisestikin. Jotain ihan uutta. Kimmo kuunteli totisella naamalla ja lähti hommiin. Parin päivän päästä tuli vastaus, että lähdemme teidän kelkkaanne. Kehittely alkoi.
Pari viikkoa sitten pidimme jälleen seurantatapaamisen. Koodarit olivat näpertäneet testiksi vuosiluokkaistetun näkymän, jossa opetussuunnitelman mukaisesti arvioitaisiin tavoitteita. Se on hieno, visuaalinen ja selkeä. Tavoitteen arviointi oli tehty viiteen tähteen, joka tuntui erittäin luontevalta tälle Angry Birds -sukupolvelle, joka hyvin käsittää sen, mitä tarkoittaa kolmen tai viiden tähden osaaminen. Varmasti paljon luontevammin kuin sen, mitä on seiskan arvoinen osaaminen. Ja mikä hienointa, uutena dioista löytyi ympyrädiagrammi, jossa laaja-alainen osaaminen täydentyi kaikkien aineiden yhteissummana hyvin visuaaliseen muotoon. Sain Kimmolta luvan julkaista tämän laaja-alaisen osaamisen työkalun kuvan.
Kun tästäkin tapaamisesta saatiin jatkoideat eteenpäin ja alustavaa suunnitelmaa testaamisesta, kutsuin Kimmon esittelemään ideaa agenteille. He eivät ihan heti ostaneet koko juttua, mutta antoivat lisää kehittelyaihioita. Muun muassa juuri tähtiasteikko mietitytti.
Täytyykö aina olla pelillistä, kysyttiin. No ei, mutta jos voi, niin miksei, arvelin. Ja miettikääpä, jos arvioidaan tavoitteessa kehittymistä, miten paljon parempi asteikko tähdet ovat numeroiden sijaan: Jos aloitat uuden tavoitteen opiskelun, olet taatusti alussa vasta yhden tähden verran edennyt. Saatat osata ne alkeet vaikka kuinka hyvin tai huonosti. Mutta jos arvioisit samaa asteikolla 4-10, miten ihmeessä kympin tyttö arvioi sitä, että on vasta alussa tavoitteen oppimisessa?
Tällaisia puuhailemme arviointirintamalla. SkillzzUpin ohjelma lähtee meillä jossain kohtaa testiin, mutta kyllä minä olen jo kovastikin vakiinnuttamassa sitä osaksi ylöjärveläistä oppimisen arviointia. Tässä kirjoituksessa paljastan, SkillzzUpin luvalla, pieniä ajatuksia siitä, millaisia työkaluja uuden opetussuunnitelman mukaiseen arviointiin tarvitaan. Olen tästä innoissani. SkillzzUpista tulee erittäin hyvä.
Millaisia muita ajatuksia arviointi on Teillä herättänyt? Oletteko keksineet omia välineitänne tähän avuksi?
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.