Yle uutisoi radiossa, televisiossa ja nettisivullaan perjantaina meidän BYOD-hankkeesta. Vuosi sitten oltiin vielä aika eri tilanteessa.
Reilu vuosi sitten syksyllä pyörittelin samanaikaisopetuksen mahdollisuuksia mielessäni. Mietin koulutuksellista tasa-arvoa ja mietin sitä, miten voimme luottaa siihen, että jokainen oppilas olisi samalla viivalla toisten kanssa tieto- ja viestintätekniikan haasteissa siitä huolimatta, kuinka kiinnostunut tvt-asioista hänen opettajansa ovat. Vedin ensimmäistä puolta vuotta sähköisten oppimateriaalien ryhmää ja kerran kuukaudessa kuuntelin itseäni tässä asiassa paljon fiksumpia opettajia ja heidän kokemuksiaan. Päätin kirjoittaa koulutuksellisen tasa-arvon hakemukseen BYOD-opettajan.
Siinä vaiheessa ajattelin kovastikin niitä asioita, joita toimittajat noissa jutuissa nyt puhutaan. Kuinka oppilaat voisivat saada tasa-arvoista kohtelua, miten laitteita on niille oppilaille, joilla niitä ei kotona ole, miten oppilaat "voivat tehdä läksyjä", jos kotikonetta ei ole ja mitä tapahtuu, jos oma laite menee rikki koulussa. Pitkin matkaa olen oppinut, että nämä eivät ole niitä oivalluksia, joita tämä hanke on luonut, eikä myöskään niitä haasteita, jotka hankkeeseen liittyvät.
Vielä sittenkin, kun olin saanut hankittua hankkeeseen rahoituksen, hanketta epäiltiin paljonkin. Seuraavaksi oli kysymys onnistuneesta rekrytoinnista. Tehtävä oli meidän TVT-osaajiemme sisäisessä haussa ja haastattelin halukkaita ja kuulostelin ajatusta, mitä kukakin haluaisi viedä asiassa eteenpäin. Hankkeeseen valittu BYOD-opettajamme Antti onkin pitkin matkaa osoittautunut juuri oikeaksi valinnaksi. Suunnittelun hän aloitti heti pitkällä ja lyhyellä tähtäimellä ja hankkeesta tuli heti sisällöllisesti monipuolisempi, kuin olisin osannut kuvitella.
Tällaisen hankkeen lähtökohdista erinomaisen tärkeää on myös samanaikaisopettajan vuorovaikutuskyvyt. Ei ole helppoa tulla kymmenten opettajien pariksi, heidän omaan luokkaansa ja omien oppilaidensa keskelle. Ohjata ja auttaa jokaista opettajaa etenemään ryhmänsä kanssa omaa tahtiaan ja huomioimaan myös luokan laitekanta ja koulun verkon tilanne.
Kaikkien opettajien mukaan saaminen ei ollut ihan helppoa. Asiaa helpotti se, että olin vienyt asian koulutuslautakuntaan, joka oli siunannut hankkeen. Näin siitä oli tullut kaupunkimme päättäjillekin tärkeä hanke. Siitä huolimatta sain yhteydenottoja myös siihen suuntaan, että onko pakko osallistua ja voisiko vielä vaihtaa luokkaa seuraavaksi vuodeksi, ettei tarvitsisi osallistua. Mielenkiintoista on ollut nähdä näiden etukäteisvastarannankiiskien reaktioita pitkin matkaa.
Hankkeen sisältö ja toiminnallinen onnistuminen on pitkälti osaavan BYOD-opettajan ansiota. Mutta kuten sanoin, hankkeen kannalta olennaisiksi asioksi ei nousekaan ne asiat, joita oletin alunperin hankkeella tavoiteltavan, eivätkä ne asiat, joita toimittajat aiheesta nostavat. Toki pitkin matkaa on keskusteltu, miten oppilaiden omat laitteet riittävät, entä jos ne menevät rikki, ja kiusataanko niillä ja ja ja. Mutta ne eivät ole muodostuneet ongelmiksi. Oppilaat ovat tykänneet näistä päivistä, kehittäneet niitä itse jatkuvasti eteenpäin ja odottavat kovasti aina seuraavaa päivää. Opettajatkin odottavat niitä ja osa kouluista on harmitellutkin sitä, ettei hanke ole suunnattu kuin yhdelle ikäluokalle.
Mutta mikä minusta tässä sitten on niin tärkeää? Minäpä kerron. Olen tainnut tästä jauhaa aiemminkin. Mutta. Tämä on minusta äärimmäisen tärkeää, jos haluamme kehittää peruskouluamme.
Vuoden aikana BYOD-opettaja ehtii käydä noin viisi työskentelypäivää jokaisessa 5. luokassamme, joita on siis noin 25. Tämä tarkoittaa siis 25 opettajan viiden päivän henkilökohtaista täydennyskoulutusta hänen omassa ympäristössään. Tuki ja apu suuntautuu juuri sille tasolle, jota kukin tarvitsee. Kysymykset ovat jokaisen omia, oppilaat ja tilat ja muut resurssit ovat yksilöllisiä. Täydennyskoulutuksen yksi tärkeä kouluttajajoukko ovat opettajien omat oppilaat. Ja opetuksen järjestäjän kannalta olennainen asia: Tähän täydennyskoulutukseen ei tarvitse palkata yhtään ainoaa sijaista. 125 henkilökohtaista, räätälöityä täydennyskoulutuspäivää (sekä samanaikaisopettajuudesta, tieto- ja viestintätekniikasta, monialaisista oppimiskokonaisuuksista, laaja-alaisesta osaamisesta sekä ilmiölähtöisyydestä) samassa paketissa.
Ja tämän ei tarvitse jäädä tähän. Minä uskon, että "heinolan koulutuspäivien ajat" eivät koskaan palaa. Moni opettaja valittelee jäävänsä ilman täydennyskoulutusta, sillä kokee, ettei voi lähteä, kun kouluun ei palkata sijaisia. Mutta tämä malli sopii nähdäkseni hyvin monenlaiseen täydennyskoulutukseen: Seuraavaksi kaavailemme vievämme sitä tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamiseen. Mutta helposti näkisin sen toimivan erilaisissa toiminnallisissa ja oppijalähtöisissä aihioissa. Ajatelkaapa vaikka toiminnallinen matematiikka: Kiinnostaisiko samanaikaisopettaja luokassasi ideoiden vielä oppilaillesi sopivan toiminnallisen matematiikan tunnin. Hän kenties vielä toisi materiaalit mukanaankin, auttaisi sinut ja oppilaasi alkuun? Tai kielenopetus? Tai vaikka draama tai saduttaminen äidinkielen opetuksen välineenä?
Tällä tavalla täydennyskoulutus paitsi kohdistuu opettajalle omassa ympäristössään, ei myöskään vie opettajaa pois luokasta oppilaiden luota aiheuttaen sijaiskustannuksia, vaan sen sijaan tuo oppilaille lisää aikuisia, oppimisen ohjaajia, lähelle. Ja mitä vielä? Tämä malli antaisi taitaville opettajille ottaa kenties irtiottoa omasta perusduunista, mahdollistaisi työnkiertoa ja tällä tavalla antaisi ihan uutta boostausta monelle opettajille.
Joko ostatte, mitä myyn? :)
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.