Kuten tässä taannoin totesin, blogihallissa makaa useampi keskeneräinen juttu. Niin tämäkin. Kirjoittelin tätä kuukausi takaperin, kun koulut alkoivat. En saanut valmiiksi. Tänään on levinnyt Facessa juttu, jonka joku ope oli kirjoittanut Hesariin. Että ei koulu kiusaa. Ja sitäpä olen minäkin pohtinut, silloin kuukausi takaperin.

Koulujen alkaessa media täyttyy - paitsi koulutarvikemainoksista - koulukiusaamista koskevista uutisoinneista. Näin kävi tänäkin vuonna. Hesarissa lastenpsykiatri vaati tiukempia rangaistuksia kiusaamisesta, keskustelu jatkui - kuulemani mukaan - aamutv:ssä ja tässä menneenä päivänä bongasin jutun siitä, miten vanhempien pitäisi koulukiusamiseen suhtautua, varsinkin, jos oma lapsi on siinä kiusaajan roolissa. Myös rasistiset lausahdukset, varsinkin lapsista, on nostettu keskusteluun sosiaalisessa mediassa.

Kiusaamisesta saisi aineksia moneenkin väitöskirjaan. Nyt kiinnitän huomiota vain yhteen minua häiritsevään asiaan. Älköön nyt kukaan missään kohdassa lukeko, että hyväksyisin kiusaamisen missään muodossa tai tilanteessa, tai etten olisi koulukiusaamisen nollatoleranssin ehdoton kannattaja. Minä vain en tykkää tuosta sanasta "koulukiusaaminen".

Muutama vuosi sitten opetusministeri julisti maailmalla, kuinka KivaKoulu-kampanja oli puolittanut koulukiusaamisen Suomessa. Siihen mennessä olin osallistunut kampanjaan sekä opettajana että rehtorina. Yhtenä talvena olimme masinoineet koulumme jokaiseen koulupäivään yhden Kiva-tuokion muunnelmineen. Saimme sinä vuonna opetusalan turvallisuustunnustuspalkinnon turvallisuuspedagogiikastamme. Ja näillä kokemuksilla en ihan yhtynyt tuohon ministerin lausumaan: Minä olin sitä mieltä, että jos tilastoissa kiusaaminen oli vähentynyt, se oli nimenomaan opettajakunnan kovan työn tulosta. Kiusaamista ei lopettanut yksikään "kampanja" itsekseen, vaan opetushenkilöstö käytti roppakaupalla aikaa riitojen selvittelyyn ja tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamiseen. Kiva-menetelmällä ehkä, mutta olisin toivonut, että siinä kohtaa olisi nostettu esiin opettajien ammattitaitoa lasten tunne- ja vuorovaikutustaitojen tuntijoina. Tämä ongelma ei poistu yksittäisillä oivalluksilla vaan kovalla ja systemaattisella työllä.

Sillä hetkinen, KOULUkiusaaminen. Mikä kiusaamisesta tekee KOULUkiusaamista? Uskaltaisin väittää, ettei tämän yläkäsitteen alle jää enää vain koulussa tapahtuva kiusaaminen, vaan koulukiusaamiseksi lasketaan mikä tahansa kiusaaminen, joka tapahtuu samanikäisten lasten kesken - kotonakin, jos he vain sattuvat käymään samaa koulua. Tämä tekee mielestäni ilmiöön hieman hankalia piirteitä.

Kun lasten keskinäisistä arjen hankaluuksista puhutaan koulukiusaamisena, alamme me, koulujen ammattilaiset luokitella asiaa: tavallinen kiusoittelu tai raju leikki kahden keskenään tasavahvan lapsen välillä ei ole kiusaamista. Riidat ja erimielisyydet eivät ole kiusamista. Kiusaamista on puolustuskyvyttömän toistuva ja tahallinen vahingoittaminen. Joskus huoltajat suutahtavat jo siitä, että tuomme esiin sen, että  yksittäinen riita välitunnilla ei ole kiusaamista, eikä se välttämättä johda prosesseihin, joita koulussa on kiusaamisen varalta sovittu. Myöskään riidat kotona luokkatoverin kanssa eivät ole koulukiusaamista, vaikka kiusaamista ne voivatkin olla.

Jouduin tänä syksynä tilanteeseen, jossa huoltaja ei halunnut lastaan toisen lapsen luokalle, sillä toinen lapsi oli heidän mukaansa koulukiusaaja. Sain kuulla, että toinen lapsi oli kotona käynyt soittamassa turhaan toisen perheen ovikelloa. Tämäkin asia haluttiin siirtää koulun ratkaistavaksi, ja tämän perusteella olisi pitänyt tehdä pedagogisia ratkaisuja koulussa.

Minusta tuntuu, että koulukiusaaminen sanana aiheuttaa helposti sen olettamuksen, että lasten vanhemmat eivät ole vastuullisia lapsensa kasvattamisessa, vaan kiusaamisen selvittelyn  saa kaataa koulun henkilöstön tehtäväksi, välillä jopa syyksi. Vaaditaan kovia rangaistuksia, jopa koulusta erottamista. Koulu ei ole rangaistuslaitos. Koulun kurinpitomahdollisuudet ovat lailla kovin rajattuja, eikä jossain ehdotettua 20 tunnin jälki-istuntoa voi lätkäistä kenenkään istuttavaksi. Ei opettajankaan. Jälki-istuntoon voidaan määrätä vain kahdeksi tunniksi kerrallaan. Nykyisin siellä onneksi voi käsitellä rikkeen syytä.

Me aikuiset vaadimme kiusaamisesta julmia rangaistuksia. Vaaditaan mainitsemaani koulusta erottamista, koulun vaihtamista, pitkiä jälki-istuntoja, olenpa nähnyt uhkauksia siitä, että vanhempi menee pahoinpitelemään kiusaajan, kun seuraavan kerran asiasta kuulee. Olen kuullut koulusta, jossa ilmoitettiin vanhemmille, että jokainen kiusaamistapaus menee poliisille. Käsittääkseni onnistui siellä, mutta jos näin menisimme koulujamme ohjeistamaan, saisimme vastaukseksi paljon ei oota. Ei poliiseilla näihin rerusseja ole. Silti on tilanteita, joissa kannustan vanhempia tekemään rikosilmoituksen. Mutta yritetään nyt ensin ratkaista asioita kasvattamalla lapsiamme kohtaamaan näitä tilanteita.

Olen itse ollut selvittämässä kymmeniä kiusaamistapauksia. Silti, kun kiusattuna oli pieni lapseni, jäädyin tilanteessa täysin. Kun kiusaaja -kolme vuotta vanhempi lapsi- oli myöntänyt lapseni kiusaamisen ja rahan kiristämisen, kielsi pojan äiti kaiken. Vaikka lapsi oli juuri myöntänyt syyllisyyteensä. En tiennyt, mitä olisin voinut sanoa. Tilanne oli täysin absurdi. Sain lapseni kiusaamisen loppumaan, mutta sain ymmärtää myös sitä tuskaa, jota kiusatun vanhemmat tuntevat. Ja ihmetellä sitä välinpitämättömyyttä ja tyhmyyttä, miten toinen osapuoli toimi.

Koulurauhalainsäädännön uudet pykälät tuovat lakiin kasvatuskeskustelun kurinpidon menetelmänä. Jokaisella koululla on suunnitelma kiusaamisen estämiseen ja selvittämiseen. Koulujen opettajilla on pedagogista osaamista toimia tilanteissa lasten kanssa. Silti, kiusaaminen ei lopu koskaan. Mutta siitä voidaan oppia selviämään, torjumaan ja selvittämään. Tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettaminen lapsille on mielestäni on yksi merkittävä tapa auttaa lapsiamme tässä asiassa. Vanhemmuus, vastuu omista lapsista, ja kasvatuskumppanuus yhdessä koulun kanssa on toinen.

Toivon teille opettajille jaksamista ja voimia puuttua jokaiseen havaitsemaanne tilanteeseen. Ja haastan teidät havaitsemaan niitä. Ja ottamaan niitä puheeksi vanhempien ja lasten kanssa. Kiusaaminen ei ole lapselle koulupäivän mittainen asia, se voi olla koko elämän. Keskeyttämällä pienenkin kierteen alkuvaiheessa saatat pelastaa koko  lapsen elämän.